Pahan perintö
Alkuteos ilmestynyt 1992. Suomentanut Johanna Vainikainen. Päällys: Mikko Kuutti. Kannen kuva: Jeff Easley. 2. painos 2003. Nidottu.
Elämä hymyilee Drizzt Do'Urdenille – parempaa elämää tuo vainottu musta haltia ei koskaan ole tuntenut. Hänen läheisin ystävänsä, kääpiö Bruenor, on noussut valtaistuimelleen, ja hänen seikkailutoverinsa Wulfgar ja Catti-brie suunnittelevat keväthäitä. Jopa puolituinen Regis on palannut heidän luokseen.
Kaikki ystävykset ovat siis koolla kukoistavan vauraan Mithrill-luolan suojissa, missä kalliosta louhitaan aitohopeaa ja kääpiöiden vasarat laulavat tasaisesti ikivanhaa loputonta lauluaan. Mutta Drizzt ei ole päässyt tähän asti jättämättä jälkeensä voimakkaita vihollisia. Yksi niistä on Lukki-kuningatar Lloth, pahojen mustien haltioiden kauhistuttava jumalatar, joka uhkaa tehdä lopun drown miellyttävän rauhallisesta olotilasta.
Pahan perintö aloittaa uuden neliosaisen sarjan Drizzt Do'Urdenin seikkailuista.
Käyttäjät lukeneet myös
R. A. Salvatore
Robert ”Bob” Salvatore syntyi Massachusettsissa Yhdysvalloissa vuonna 1959. Salvatoren rakkaus fantasiakirjoihin alkoi hänen toisena yliopistovuonnaan, kun hän sai J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan joululahjaksi. Heti tämän jälkeen Salvatore vaihtoi pääainetta informaatiotekniikasta tiedotusoppiin ja suoritti kandidaatin arvon tiedotusopissa Fitchburgin yliopistossa vuonna 1981. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä kandidaatin tutkintoon englannin kielessä.
Drowin perintö
Sarja on jatkoa Jäätuulen laakso- ja Musta haltia -trilogioille.
Drowin perintö sisältää 4 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Pääsarja Drizztin legenda
Kirja-arvioita
Salvatoren tyyli ja ennen kaikkea taistelukohtaukset ovat pysyneet tutun loistavina. Nautin suuresti siitä, ettei Drizzt noin vain pääse eroon perimästään ja Menzoberranzanin väestä. Tuo yhteiskunta ja kulttuuri ovatkin Salvatoren yksi kiehtovimmistä luomuksista. Salvatoren hahmot ja juonikuviot ovat mitä puhtainta korkeaa fantasiaa, mikä on toisaalta ihanaa mutta myös hieman kyllästyttävää. Erityisesti tässä kirjassa yllättäviksi tarkoitettuja juonikäänteitä osasi jo odottaa ja alku tuntui hitaalta. Itseäni myös tökki Salvatoren tapa kuvata Menzoberranzanin drowit taistelukohtauksissa "pahoina droweina" tehden siten erotuksen Drizztiin. Tässä kirjassa aletaan aktiivisesti kyseenalaistaa tällaista mustavalkoista rasismia, jossa örkki, drow ja hiisi on automaattisesti paha ja hänet voi tappaa pelkän rotunsa perusteella. Näin ollen se, ettei drowin adjektiivi "paha" muutu edes kirjan edetessä, iskee särön päähenkilöissä kehittymässä olevaan ajattelutapaan arvioida henkilöitä yksilön ominaisuuksien perusteella. Jos myöhemmissä kirjoissa (tämän ajattelutavan todennäköisesti vahvistuessa) kuvaustavan käyttö kuitenkin vähenee ja loppuu, voidaan termin käyttö mielestäni hyväksyä osana ajatustavan muutoksen hitautta.