Salvatoren tyyli ja ennen kaikkea taistelukohtaukset ovat pysyneet tutun loistavina. Nautin suuresti siitä, ettei Drizzt noin vain pääse eroon perimästään ja Menzoberranzanin väestä. Tuo yhteiskunta ja kulttuuri ovatkin Salvatoren yksi kiehtovimmistä luomuksista.
Salvatoren hahmot ja juonikuviot ovat mitä puhtainta korkeaa fantasiaa, mikä on toisaalta ihanaa mutta myös hieman kyllästyttävää. Erityisesti tässä kirjassa yllättäviksi tarkoitettuja juonikäänteitä osasi jo odottaa ja alku tuntui hitaalta. Itseäni myös tökki Salvatoren tapa kuvata Menzoberranzanin drowit taistelukohtauksissa "pahoina droweina" tehden siten erotuksen Drizztiin. Tässä kirjassa aletaan aktiivisesti kyseenalaistaa tällaista mustavalkoista rasismia, jossa örkki, drow ja hiisi on automaattisesti paha ja hänet voi tappaa pelkän rotunsa perusteella. Näin ollen se, ettei drowin adjektiivi "paha" muutu edes kirjan edetessä, iskee särön päähenkilöissä kehittymässä olevaan ajattelutapaan arvioida henkilöitä yksilön ominaisuuksien perusteella. Jos myöhemmissä kirjoissa (tämän ajattelutavan todennäköisesti vahvistuessa) kuvaustavan käyttö kuitenkin vähenee ja loppuu, voidaan termin käyttö mielestäni hyväksyä osana ajatustavan muutoksen hitautta.
