Kaksi miekkaa

Kaksi miekkaa oli mielestäni sitä perus Salvatorea. Mukana on juonitteluja örkkien, mustien haltioiden, jääjättiläisten ja about kaikkien sotaan liittyvien kansojen välillä. Kyseisten kansojen kantoja katsotaan myös jokaista erikseen, varsinkin johtajien mielenliikkeitä seurataan tarkemmin kuin missään muissa R.A Salvatoren kirjoissa. Tarina tapahtumineen eteni hyvää vauhtia ja tapahtumat eri puolilla sotatannerta oli kurottu hyvin yhteen ja kaikki luisti erinomaisesti saaden juonesta entistäkin mielenkiintoisemman ja monisyisemmän. Drizzt kulkee haltiaystävänsä kanssa örkkiarmeioiden keskellä tavoitteenaan kostaa örkkikuninkaalle ystäviensä kuviteltu menetys ja samalla tavoitteena on myös pelastaa Auringonnousu niminen pegasus. Siinä samalla Drizzt etsii omaa tietänsä haltian elämässä. Mukana on osan vaihtuessa tuttuja pohdiskeluja Drizzin elämästä, omastatunnosta, moraalista yms. Drizzt tulee entistä tietoisemmaksi omista tunteistaan Catti-Brietä kohtaan ja kaksikon suhde syveneekin mukavasti kummankin omalla taholla, vaikkeivat he edes tiedä onko toinen hengissä. Lopullisen taistelun lähestyessä on tehtävä uskaliaita valintoja ja pistettävä likoon enemmän kuin koskaan ennen. Kuinka alakynnessä olevan Mithralsalin lopulta käy? Kokonaisuutena erittän onnistunut ja oiva päätös Metsästäjän miekat- trilogialle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, joka kuuluu jokaisen Salvatoren tuotannon lukijan kirjahyllyyn.

En ole ennen lukenut R.A Salvatoren kirjoja, joten tämä kirja on ensimmäinen laatuaan, jonka olen lukenut tältä fantasian Suurruhtinaalta. Odotukseni kieltämättä hipoivat taivaita kirjaa avatessani, mutta ei ihan syyttä, sillä onhan mies ehtinyt kirjoittaa elinaikanaan monen monta suosittua fantasiakirjaa Forgotten Realms sarjassa. Nyt luettuani kirjan voin kertoa saaneeni positiivisen yllätyksen, kun pidinkin kirjasta näin paljon. Pelkäsin alkujaan etten saisi juonesta kiinni, kun kirja oli Metsästäjän miekat sarjan 3.osa, mutta tarinasta saikin melko helposti otteen, sillä juoni oli mukaansatempaavaa. Tempo oli sopivan vauhdikasta kirjassa, eikä kirjaa olisi millään halunnut laskea pois käden ulottuvilta. Lukemista valitessani Kaksi miekkaa kirjan hieno kansi pisti silmään ensi alkuun, mutta myös kansien välissä olevan tarinan voin todeta upeaksi. Kun sen rytmiin on päässyt mukaan, on päähenkilöiden vauhdista vaikea tipahtaa pois. Matkan aikana lukija tavallaan ”kasvaa” ihmisenä luettuaan yhden päähenkilön Drizzt Do’Urdenin ajatuksia elämästä ja kuolemasta, joita on joka luvun alussa. Ne sanat, jos mitkä tekevät meistä vähän viisaampia kirjassa, mutta jos et etsi viisautta fantasian maailmasta, niin voit silti ihastella ja hykerrellä itseksesi luettuasi… ah … niin söpöistä siivekkäistä hevosista Auringonnoususta – ja laskusta, jotka ovat tiiviisti seikkailussa mukana. Tarinassa edetessäni toivoin koko sydämeni pohjasta sitkeän kääpiökuningas Bruenorin joukkojen voittavan ja karmeiden örkkien häviävän. Kirja ottaa hauskasti kantaa myös örkkien puolesta, sillä niidenkin näkökannalta katsoen on kirjoitettu lukuja ja lukija saa vaihtoehdon mennä örkkien puolelle, sillä jako hyvän ja pahan välillä ei ole automaattinen. Juuri tämä oman puolen valinta tempaisee lukijan kirjaan niin voimakkaasti mukaan ja tuo lukijansa seikkailun huuman keskelle. Voi vain ihailla kertomusta lukiessaan kuinka kirjan ihmiset, kääpiöt, haltiat, örkit, jättiläiset ja monet muut panevat itsensä likoon ja katselevat kuolemaa silmästä silmään vakaumuksensa puolesta oli se sitten kunnia tai pelkuruus. Varsinkin kääpiöille credit uskollisuudesta ja huumorintajusta, sillä heidän puuhastelujaan ei voi olla lukematta pieni hymynkare huulilla. Tuhansia ja taas tuhansia eläviä olentoja kuolee tässä kirjassa molemmilta puolilta tasapainon säilyessä samana kirjassa. Mutta jos vaaka ei kallistu kummallekaan puolelle, onko taistelemisessa sitten enää mitään ideaa..? Lue ja ota itse selvää! Arvosta arviotani ja anna omasi työstäni ! Zimi kiittää ja kumartaa !