William Shakespeare (1550–1604) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista kautta historian ja eräänä etevimpänä englannin kielen taitajana.
Shakespearen näytelmille on
ominaista taitava henkilökuvaus, luonteva vuoropuhelu, juonellinen
jännite ja kielellinen taituruus.
Shakespearen elämästä on varsin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi vuonna 1564 Stratford-upon-Avonissa isä John Shakespearelle ja äiti Mary Ardenille. Isä oli nahkuri, josta tuli myöhemmin myös raatimies ja kaupunginvouti. Williamin arvellaan käyneen Stratfordissa ainakin joitakin vuosia grammar schoolia, latinakoulua. Näytelmät todistavat kohtuullisesta latinantaidosta sekä antiikin kirjallisuuden ja puhetaidon tuntemuksesta. Shakespearen on epäilty myös sekä työskennelleen isänsä nahkurinverstaassa että liittyneen kiertelevään teatteriseurueeseen teinivuosinaan, mutta todisteita kummastakaan ei ole, vain näytelmien vuorosanoihin perustuvia oletuksia.
Vuonna 1582 William Shakespeare meni 18-vuotiaana naimisiin 26-vuotiaan Anne Hathawayn kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta, vuonna 1583 tytär Susanna ja vuonna 1585 kaksoset Judith ja Hamnet (joka kuoli 11-vuotiaana, mahdollisesti ruttoon).
Shakespeare muutti 1580-luvun puolivälissä Lontooseen, jossa hän liittyi näyttelijäseurueeseen ja alkoi kirjoittaa sille näytelmiä. Shakespearen ensimmäiset painetut teokset olivat kaksi kertovaa
runoelmaa vuonna 1593 ja 1594. Myös myöhemmin julkaistut
sonetit kirjoitettiin jo 1590-luvulla.
Vuonna 1594 Shakespeare liittyi suosittuun The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka osaomistaja hänestä tuli. Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen kuningas Jaakko I otti yrityksen suojelukseensa, jolloin se nimettiin The King's Meniksi ja sai esityspaikakseen Globe-teatterin.
Shakespeare esiintyi näytelmissä, vaikkakaan ei usein pääosissa, ja oli yksi Globe-teatterin omistajista. Shakespeare kirjoitti noin kaksi
näytelmää vuodessa, tosin näytelmien kirjoitusjärjestystä ei täysin
varmasti tiedetä. Globe-teatterin vuonna 1613 tapahtuneen palon jälkeen Shakespearen ei tiedetä kirjoittaneen enää mitään. Hän
ilmeisesti siirtyi takaisin Stratfordiin, missä hän kuoli 52-vuotiaana vuonna 1616.
Shakespearen varhaiset näytelmät ovat lähinnä italialaisvaikutteisia komedioita ja runollisia kuningasnäytelmiä. Hän hyödynsi näytelmissä sanataituruuttaan, maalaiselämän tuntemustaan ja ajankohtaisaiheita. Ajan tavan mukaisesti Shakespeare perusti monet työnsä toisten
näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti niissä vanhempia tarinoita
ja historiallista aineistoa.
Tunnetuimpia Shakespearen komedioita on Juhannusyön uni (1595), jossa valmistellaan herttuan häitä.
Nuoret rakastavaiset karkaavat vanhemmiltaan ja päätyvät kuutamoiseen
metsään, keijujen valtakuntaan. Metsässä liikkuu myös käsityöläisten
teatteriryhmä, joka aikoo rikastua esiintymällä herttuan häissä.
Shakespearen uran edetessä syntyi enemmän murhenäytelmiä ja ilmaisu kehittyi monimutkaisemmiksi. Romeossa ja Juliassa (1595) ”kaksi tähtien merkitsemää lasta”
kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta
olevansa vihollisia. Nuoret rakastavaiset elävät lyhyen onnellisen
hetken kahtia jakautuneessa Veronassa. Murhenäytelmä huipentuu
hurjimmalla mahdollisella tavalla. Shakespearen näytelmät
vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui
siirtymää runoudesta kertomakirjallisuuden suuntaan.
Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Tummasävyiset näytelmät käsittelevät pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita.
Maineikkaimmat tragediat ovat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear.
Loppukautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun sekä taikuutta ja muita fantasia-aineksia. Kolme viimeistä näytelmää käsittelevät Stephen Greenblattin mielestä isä-tytär-suhdetta. Myrsky (1610) on Shakespearen viimeinen näytelmä, joskin kolme näytelmää syntyi vielä sen jälkeen yhteistyössä näytelmäkirjailija John Fletcherin kanssa.
Yhteys stratfordilaisen nahkurinpojan ja nerokkaan lontoolaisen näytelmäkirjailijan välillä on usein vaikuttanut niin hauraalta, että näytelmien todellisen kirjoittajan henkilöllisyydestä on esitetty hurjiakin oletuksia. Robert Greenen arvostelua vuonna 1592 on on pidetty yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ivallista nimitystä ”Shake-scene”, joka voitaisiin kääntää ”näyttämön täristyttäjäksi”. Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo Shakespearen töiden olevan ”sokeroituja sonetteja ystäviensä keskuudessa”.
Shakespearen ajan näytelmäkirjailijoiden teoksia esitettiin innostuneelle yleisölle, rahvaalle ja ylhäisölle. Näytelmien runomuotona oli silosäe, joka englannin kielellä komeasti kalskahtavana ja joustavana sopi hyvin näyttämölle.
Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Halvemmat kvarttopainokset olivat epätäydellisiä, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kirjoittamia versioita. Joistakin näytelmistä ilmestyi useita toisistaan poikkeavia kvarttopainoksia. Suuri osa Shakespearen näytelmistä painettiin vasta kirjoittajansa kuoleman jälkeen vuonna 1623 kootussa niin sanotussa ensimmäisessä foliopainoksessa. Neljästä foliosta ensimmäinen folio on tärkein Shakespearen tekstien lähde. Shakespearen alkuperäiskäsikirjoituksia ei ole säilynyt, joten näytelmät on koottu nykyiseen muotoonsa folioiden ja kvarttojen perusteella. Tästä syystä nykylaitoksetkin poikkeavat jonkin verran toisistaan.
Shakespearen arvostus kasvoi 1700-luvulla Samuel Johnsonin ja Edmond Malonen julkaistua Shakespearen teoksista uudet laitokset. 1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannin kansalliskirjailijan aseman ja alkoi tulla tunnetuksi muissakin maissa. Shakespearen näytelmät ovat edelleen yhtä yleispäteviä kuin neljäsataa vuotta sitten ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailman.
Ensimmäisen kerran koko Shakespearen tuotannon suomensi Paavo Cajander 1800-luvun lopulla. Vuonna 2004 WSOY aloitti kaikkien Shakespearen näytelmien kääntämisen uudelleen.
Teokset arvioidun kirjoitusajankohdan mukaan
Hairahduksia (1589–1594)
Kaksi nuorta veronalaista (1589–1593)
Kuningas Juhana (1590–1595)
Henrik VI: Ensimmäinen osa (1590–1592)
Henrik VI: Toinen osa (1591)
Henrik VI: Kolmas osa (1592)
Rikhard III (1592–93)
Kuinka äkäpussi kesytetään (1593–1594)
Titus Andronicus (1593–1594)
Romeo ja Julia (1594)
Turhaa lemmen touhua (1594)
Sonetit (1594)
Rikhard II (1595)
Juhannusyön uni (1595–96)
Venetsian kauppias (1596)
Henrik IV: Ensimmäinen osa (1596)
Henrik IV: Toinen osa (1597)
Windsorin iloiset rouvat (1597)
Paljon melua tyhjästä (1598)
Kuten haluatte (1599)
Julius Caesar (1599)
Henrik V (1599)
Hamlet (1600)
Troilus ja Cressida (1600–03)
Loppiaisaatto (1601)
Loppu hyvin, kaikki hyvin (1601–02)
Othello (1602–03)
Mitta mitasta (1603)
Timon Ateenalainen (1604–06)
Kuningas Lear (1605)
Macbeth (1606)
Perikles (1606–07)
Antonius ja Kleopatra (1607–08)
Coriolanus (1608)
Cymbeline (1609)
Talvinen tarina (1609)
Myrsky (1610)
