Teräsluolat on siinä mielessä tieteiskirjallisuuden tienraivaajia, että jo 1953 Asimov kirjoitti luonnonvarojen ehtymisestä ja keinoälyn aiheuttamasta työttömyydestä. Ihmiskunnan siirtyminen muille taivaankappaleille nähdään ratkaisuna, mutta ensin täytyy selvittää rikos ja väistellä kiperiä tilanteita.
Teräsluolat on ihan viihdyttävä scifi-dekkari, siinä mielessä genrensä tyypillinen edustaja, ettei eri asioiden kuvaamiseen nähdä turhaa vaivaa. Päähenkilö ei ole kovanyrkkinen juoppo eikä hän edes juokse naisissa. Lähinnä vain tulevaisuuden virkamies, huolissaan toimeentulostaan ja asemastaan yhteiskunnassa. Tutustuminen vaimoon kieltämättä kuvataan hyvin, mutta siihen se sitten jääkin. Hänen lisäkseen on sitten ne muut eikä sillä robotilla tietenkään mitään psyykettä ole ollenkaan. Asutaan jossain tulevaisuuden kaupungissa, jonka lähellä on toinen kaupunki eikä siitä sen enempää.
Teräsluolilla olisi ollut paljon enemmän potentiaalia, mutta Asimov halusi kirjastaan suoraviivaista sotien välistä scifi-pastissia. Ikävä kyllä juoni tai kielikuvat eivät yllä esikuviensa tasolle, joten lopputulos on aika puolinainen. Kaiken kaikkiaan siis valjusti kirjoitettu, mutta sen verran kiinnostava, että on ottanut paikkansa tieteiskirjallisuuden kulmakivien joukossa. Se lajityyppi ei tosin ennenkään ole ylpeillyt ilmaisunsa tasokkuudella.
