Haamulinna: Aineistohistoriallinen tutkimus Englannin kauhuromantiikasta

Eino Railo

Uusi painos: Nysalor-kustannus, 2019. Toimittanut Matti Järvinen. Sidottu.

Digitoitu

Sisältö: Haamulinna. Matthew Gregory Lewis. Haamulinnan kuvan myöhemmät kehitysvaiheet. Rikollinen munkki. Vaeltava juutalainen ja ikuisesti jatkuvan elämän ongelma. Byronilainen sankari. Haamut ja demoniset olennot. Sukurutsaus ja romanttinen erotiikka. Nuori sankari ja sankaritar sekä muita henkilökuvia. Muita aiheita. Jännitys ja kauhu.

Haamulinna on Eino Railon väitöskirjatutkimus, joka käsittelee englantilaista kauhuromantiikkaa eli gotiikkaa. Sen painopiste on 1700- ja 1800-luvulla, mutta Railo peilaa teoksia myös niitä edeltäneeseen kirjallisuuteen, esimerkiksi Shakespeareen, jonka näytelmissä oli paljon myöhemmin kauhuromantiikan hyödyntämiä piirteitä. Railo tarkastelee lisäksi englantilaisen kauhuromantiikan suhdetta Saksan ja muun mannermaan kirjallisuuteen.

Alun perin vuonna 1925 ilmestynyt väitöskirja julkaistaan nyt uutena painoksena. Se tarjoaa suomalaiselle lukijalle kiinnostavan katsauksen englantilaiseen kauhuromantiikkaan ja sen kirjailijoihin, joita ovat esimerkiksi Horace Walpole, Clara Reeve, Ann Radcliffe, M. G. Lewis, Walter Scott ja Charles Maturin. Monet teokset ovat yhä suomentamatta, mutta tässä uudessa painoksessa on mukana lista sekä vanhoista että uusista suomennoksista, jotta lukija voi perehtyä niihin itse.

Julkaistu
1925 (Kirja)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  2. Eija
    aloitti kirjan lukemisen
  3. Eija
    lisäsi kirjan omistettuihin
  4. Alkemisti
    lisäsi kirjan lukulistalle
  5. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  6. Dynierax
    lisäsi kirjan omistettuihin