Auringonjumalan paluu

Joan Grant

Alkuteos ilmestynyt 1942. Suomentanut Jorma Partanen

Tässä uudessa, Joan Grantille ominaisella, viehättävällä kertojantyylillä kuvaillussa Egyptin historian vaiheessa saamme tutustua kirjan päähenkilöön, Oryxinmaan lääninherran poikaan, Ra-ab Hotepiin, hänen lapsuusvuosistaat alkaen, hänen sisareensa ja hänen puolisoonsa, samoin kuin siihen Egyptin uudestisyntymiseen tähtäävään mahtavaan liikkeeseen, jonka oli pannut alulle viisas Roidahn kasvattamalla entisen turmeltuneen aateliston vastapainoksi maalle uuden ylimystön, Horuksen Silmät, jotka johtivat kaikkiin kansanluokkiin kuuluvia "Vartijoita". Tehtävä ei ollut helppo; kansalaissotaa ei voitu välttää, mutta tuloksena oli, että valtaistuimelle nousi uusi faarao, Amenemhet.

Viimeisimmässä teoksessaan "Horisontin Herra", joka toivottavasti vielä tänä vuonna ilmestyy kustannuksellamme, saamme seurata Ra-abin ja hänen perheensä vaiheita uuden faaraon hallitusaikana. Rikos, jonka oikeamielisyydestään tunnettu Amenemhet tulee tehneeksi, saa tällöin omalaatuisen selvityksensä, ja tekijättären psykologinen silmä ja korkea eetillinen taso ilmenee jälleen vakuuttavasti lukuisissa juonen vaiheissa, missä vaakalaudalla ovat ihmiskohtalot, jotka vuosituhansien välimatkasta huolimatta pohjimmiltaan omaavat monta yhtymäkohtaa aikojen vieriessä sittenkin perin vähän muuttuneeseen ihmiskuntaan.

Julkaistu
1944 (Suomen kirja)
Alkuperäinen nimi
Eyes of Horus
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  3. Carthanie
    lisäsi kirjan omistettuihin
  4. von cairus
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan