Lasihelmipeli oli kyllä vaikea pala. En päässyt tarinaan tai maailmaan sisälle kunnolla missään vaiheessa. Töin ja tuskin pääsin loppuun asti. Viimeiset satakunta sivua meni silmäilevää pikalukutahtia, kun en enää jaksanut syventyä. Halusin vain, että voin selkä suorassa kertoa lukeneeni tämän kirjan, jos joku joskus kysyy.
Tarina ei tosiaan ollut erityisen mukaansatempaava. Miljöö ja henkilöhahmojen kavalkadi ovat huomattavan patriarkaalisia ja yksiulotteisia, eikä esimerkiksi naisten olemassaoloon viitata kuin ohimennen. Päähenkilö Josef Knechtiin en samaistunut juuri ollenkaan, itse asiassa identiteettinsä kanssa tuskaileva Plinio Designori ja syvälle lasihelmipelin syövereihin uppoutunut Fritz Tegularius ovat paljon kiinnostavampia hahmoja.
Enkä yli 500 sivun jälkeenkään tiedä, mikä se lasihelmipeli oikeastaan on.
Ongelmia on myös kielenkäytössä. Ei siis hahmojen vaan tarinan kertojan kielessä. Erityisellä tavalla uuvuttivat ja hermoja raastoivat ylipitkät virkkeet ja muotopuolet lauserakenteet. Syy voi olla joko Hermann Hessessä itsessään tai suomentajassa.
Käytännössä kaikki neljä tähteä ovat muutamien ajatuksia liikauttaneiden keskustelujen ansiota, jotka Josef kirjassa kävi tovereidensa kanssa. Mutta se siitä. Harvasta kirjasta joudun näin sanomaan, mutta Lasihelmipelin lukeminen ei ollut siihen käyttämäni ajan arvoinen.