Lasihelmipeli
Alkuteos ilmestynyt 1943. Suomentanut Kai Kaila. Runot suomentanut Elvi Sinervo.
1. painos: Lasihelmipeli: Magister ludi Josef Knechtin elämän kuvaus ja Knechtin jälkeenjääneet kirjoitukset julkaissut Hermann Hesse. Kirjayhtymä, 1972. Arena-sarja. Sidottu, kansipaperi.
5. painos: Lasihelmipeli. Kirjayhtymä, 1985. Arena-sarja. Sisältää Kai Laitisen kirjoittaman esittelyn. Sidottu, kansipaperi.
8. painos: Tammi, 1997. Sidottu, kansipaperi.
Lasihelmipeli on Hessen pääteos, jonka perusteella hän sai Nobel-palkinnon. Hesse kirjoitti tätä teostaan 11 vuotta, vuodesta 1931 vuoteen 1942 ja viimeisteli sitä vielä v. 1943, toisen maailmansodan kestäessä. Lasihelmipelissä lämmin tunne ja ankara henkisyys yhtyvät kirkkaaksi, avaraksi kokonaisuudeksi. Teosta on luonnehdittu mm. utopistiseksi kehitysromaaniksi, jossa tekijä pyrkii yleismaailmalliseen, lännen ja idän viisauden yhdistävään humanismiin.
Lasihelmipeliä on sanottu myös eräänlaiseksi ajan monumentiksi, joka sisällyttää itseensä kaikkien aikojen läsnäolon. Tämän monumentin Hesse on luonut eräänlaisen esteettisen pelin muodossa, joka suo mahdollisuuden päästä osalliseksi kaikista maailmoista, kaikesta tietämyksestä ja kaikista kulttuureista.
Käyttäjät lukeneet myös
Hermann Hesse
Hermann Hesse (s. 1877 Saksassa, k. 1962 Sveitsissä) kuuluu 1900-luvun johtaviin saksalaisiin kirjailijoihin. Hesse palkittiin vuonna 1946 kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. Hänet tunnetaan parhaiten romaaneistaan Arosusi (1927) ja Lasihelmipeli (1943). Hesse sai henkisen murroksen ja poikkeusyksilöiden kuvauksiinsa vaikutteita muun muassa itämaisesta ajattelusta, Friedrich Nietzcheltä, Fjodor Dostojevskilta, psykoanalyyttisistä opeista ja eksistentialismista.
Arosudesta tuli 1960-luvulla Yhdysvalloissa suosittu teos nuorison keskuudessa. Hessestä muodostui yksi luetuimmista ja käännetyimmistä saksankielisistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty koko maailmassa yli 100 miljoonaa kappaletta.
Muita teoksia kirjailijalta Hermann Hesse
Kirja-arvioita
Lasihelmipeli oli kyllä vaikea pala. En päässyt tarinaan tai maailmaan sisälle kunnolla missään vaiheessa. Töin ja tuskin pääsin loppuun asti. Viimeiset satakunta sivua meni silmäilevää pikalukutahtia, kun en enää jaksanut syventyä. Halusin vain, että voin selkä suorassa kertoa lukeneeni tämän kirjan, jos joku joskus kysyy.
Tarina ei tosiaan ollut erityisen mukaansatempaava. Miljöö ja henkilöhahmojen kavalkadi ovat huomattavan patriarkaalisia ja yksiulotteisia, eikä esimerkiksi naisten olemassaoloon viitata kuin ohimennen. Päähenkilö Josef Knechtiin en samaistunut juuri ollenkaan, itse asiassa identiteettinsä kanssa tuskaileva Plinio Designori ja syvälle lasihelmipelin syövereihin uppoutunut Fritz Tegularius ovat paljon kiinnostavampia hahmoja.