Pimeälipas ja muita kertomuksia
Valikoima kokoelmasta The Wind's Twelve Quarters (1975). Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo. ”Jotka Omelasista poistuvat” on ilmestynyt aikaisemmin ilman alkusanoja Aikakoneessa 1/1983. Suomennos Veikko Rekunen (tarkistettu käännös). Kannen kuva: Petri Hiltunen. Toimitus ja taitto: Jan Hlinovsky. Esipuhe: Vesa Sisättö. Nidottu.
Locus-palkinto (paras kokoelma) 1976, Tähtivaeltaja-palkintoehdokas 2006.
Sisältää novellit:
- Pimeälipas (Darkness Box, 1963)
- Päästösana (The Word of Unbinding, 1964)
- Nimien laki (The Rule of Names, 1964)
- Talven kuningas (Winter's King, 1969)
[sf]
- Yhdeksän henkeä (Nine Lives, 1969) [sf]
- Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi (Vaster Than Empires and More Slow, 1971) [sf]
- Aliset tähdet (The Stars Below, 1973)
- Tien suunta (Direction of the Road, 1974)
- Jotka Omelasista poistuvat (The Ones Who Walk Away from Omelas, 1973) – Hugo-palkinto 1974
Ursula K. Le Guinin romaanit ovat tuttuja fantasian ja tieteiskirjallisuuden harrastajille, mutta hänen novellinsa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tämä kokoelma esittelee Le Guinin varhaista tuotantoa ajalta, jolloin hänen tunnetuimmat teoksensa olivat vasta muotoutumassa. Mukana on mm. kaksi suomeksi ennen julkaisematonta Maameri-tarinaa, Pimeyden vasemman käden maailmaan Talvi-planeetalle sijoittuva tarina sekä joukko muita kertomuksia, jotka ovat muodostuneet spekulatiivisen kirjallisuuden klassikoiksi. Tarinoiden yhteydessä olevat kirjailijan esipuheet valaisevat tarinoiden taustoja.
”Mestarikirjailijan merkittävä novellikokoelma sisältää useita vaikuttavia tarinaklassikoita.” – Tähtivaeltaja-palkintolautakunta
Käyttäjät lukeneet myös
Ursula K. Le Guin
Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (1929–2018) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969). Le Guinin kirjoja on käännetty 40 kielelle. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi 2000. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003.
Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut Le Guinin kirjalliseen tuotantoon. Ursulan lapsuudessa isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Perheen talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.
Spekulatiivisen fiktion mestareita
Sarja esittelee arvostetuimpia sf-kirjailijoita tarkoista genrerajoista välittämättä. Mukaan mahtuu modernia fantasiaa, klassista tieteiskirjallisuutta, surrealistista kauhua sekä maagista realismia – ja kaikkia siltä väliltä. Kummallisia lukuhetkiä!
Spekulatiivisen fiktion mestareita sisältää tällä hetkellä 3 kirjaa.
Kirja-arviot ja kommentit
Olen kokenut novellikokoelmat aina hieman hankaliksi. Koska niiden luonteeseen kuuluu sisältää useita lyhyitä tarinoita, voi lukija joutua kokoelmaa lukiessaan ikään kuin orientoitumaan lukemiseen useaan otteeseen tarinan vaihtuessa. Toisin kuin yhden tarinan sisältävissä kirjoissa, tämä kirjailijan ja tarinan rytmiin pääseminen pitää tehdä usein eikä vain teoksen alussa. Toki tässä paljon riippuu myös kokoelmasta itsessään. Jos kokoelma sisältää paljon kirjailijan saman lajityypin tarinoita, ei tämä mainittu prosessi vie yhtä kauan tai uuden tarinan aloittaminen ei vaadi lainkaan ”työtä”. Mutta Ursula K. Le Guinin Pimeä lipas ja muita kertomuksia oli novellikokoelmana varsin vaihteleva sekä kirjoitustyyliltään että tarinoiden lajityyppien suhteen. Scifiä ja fantasiaa oli reippaasti sekaisin. Jos tarinoiden tyylit vaihtelivat, niin teki niiden tasokin. Hieman yleistäen voi sanoa että scifin piiriin laskettavat tarinat onnistuivat fantasiaa paremmin. Samoin osa tarinoista tuntuu kirjailijan tuotantoon vain vähän tutustuneellekin sellaisilta että ne kannattaa ehdottomasti lukea jos Le Guin kiinnostaa toisten tarinoiden jäädessä kuriositeettien tasolle. Kokoelman paras tarina oli Hain-universumiin sijoittuva Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi. Se yhdisti ihmisen mieleen keskittyvää psykologista tarkastelua ja tuntemattoman pelkoa lopulta nostaen lukijan mieleen kysymyksen siitä, onko näillä kahdella teemalla lopulta suurtakaan eroa vai syntyvätkö ne samoista lähtökohdista. Myös tuntematon planeetta oli tapahtumaympäristönä kiehtova. Myös toinen Hain-tarina, Talven kuningas, oli onnistunut veto vaikkakin hyvin erilainen kuin toinen. Sen sijaan Maamerelle sijoittuvat tarinat eivät valitettavasti nerokkuudellaan loistaneet ja molemmat tarinat olivatkin yhdessä kokoelman nimitarinan kanssa koko kirjan heikoimpia. Juuri Maameri-tarinat saivat aikaan tunteen kuriositeeteista. Ne eivät oikeastaan tarjonneet maailmastaan mitään uutta ja mielenkiintoista, vaikka joku toinen lukija ehkä voisikin pitää siitä kuinka niiden kautta paljastuu pala Maameren kehityshistoriaa. Muut tarinat vaihtelivat tasoltaan hyvästä kiitettäviin, mutta aivan erinomaiseen ne eivät yltäneet. Hugo-palkittu Jotka Omelasista poistuvat oli ehkä pieni pettymys, sillä odotin palkitulta tarinalta enemmän. Nyt se jäi valjuksi yhden jipon tarinaksi, jossa odotettavissa oleva koukku ei ollut tarpeeksi terävä.
Tämä oli nautinnollinen kokemus. Aika erilaisia kertomuksia, niin tapahtumapaikkojensa kuin päähenkilöidensäkin puolesta, mutta kaikki yhtä lumoavia. Pimeälipas, Päästösana ja Talven kunigas olivat joltain osin varsin hämäriä noin ensilukemalla, Tien suunta oli jopa hieman huvittava ja Jotka Omelasista poistuvat oli jopa kammottava. Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi ja Yhdeksän henkeä olivat suosikkini näistä novelleista, niissä on sitä ihmisten suhteiden vaikutuksien pohtimista, mitä olen oppinut Le Guinin kirjoissa eniten ihailemaan ja rakastamaan. Novellien alussa oleva kirjailijan alkusanat olivat hieno piriste, minua on aina kiinnostanut mistä kirjailijat ovat ideansa saaneet ja olen hieman utelias mitä muuta heidän päässään liikkuu.