Aarteita ja muistoesineitä
Valikoima kokoelmasta Fragile Things: Short Fictions and Wonders, 2006. Suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo. Kansi: Maija Pietikäinen. ”Sulkemisaika” on ilmestynyt aikaisemmin Tähtivaeltajassa 3/2004. Alkuteokseen sisältyvä ”Lokakuu tuolissa” on julkaistu Tähtivaeltajassa 1/2004. Nidottu.
Locus-palkinto 2007, British Fantasy -palkinto 2007.
Sisällys:
- Vihreiden kirjainten arvoitus (A Study in Emerald, 2003) – Hugo-palkinto 2004, Locus-palkinto 2005
- Kaamean himon yön salatun talon kasvottomien orjien kielletyt morsiamet (Forbidden Brides of the Faceless Slaves in the Secret House of the Night of Dread Desire, 2004) – Locus-palkinto 2005
- Soraa muistojen tieltä (The Flints of Memory Lane, 1997)
- Sulkemisaika (Closing Time, 2002) – Locus-palkinto 2003
- Kitkerää paahtoa (Bitter Grounds, 2003)
- Ne muut (Other People, 2001)
- Aarteita ja muistoesineitä (Keepsakes and Treasures, 1999)
- Harlekiini Valentiini (Harlequin Valentine, 1999)
- Susanin ongelma (The Problem of Susan, 2004)
- Sivuja päiväkirjasta, joka löytyi pitkänmatkan bussiin jätetystä kenkälaatikosta jostain Oklahoman Tulsan ja Kentuckyn Louisvillen väliltä (Pages from a Journal Found in a Shoebox Left in a Greyhound Bus Somewhere Between Tulsa, Oklahoma, and Louisville, Kentucky, 2002)
- Laakson kuningas (The Monarch of the Glen, 2003)
- Kirjailijan jälkisanat
Neil Gaiman on tarinankerronnan mestari, jonka mielikuvitus luo toinen toistaan kummallisempia visioita arkipäivän keskelle. Hugo-palkittu salapoliisitarina Suurista Muinaisista, salakapakassa kerrottu hätkähdyttävä kummitustarina, akateemisten konferenssien kustannuksella pilaileva zombikertomus ja Unohdettujen jumalien maailmaan sijoittuva myyttinen pienoisromaani ovat vain esimerkkejä tarinoiden monipuolisuudesta. Yhdistävä tekijä on mukaansatempaavuus – kuten Stephen King asian ilmaisi: "Gaiman on tarinoiden aarreaitta".
Käyttäjät lukeneet myös
Neil Gaiman
Kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaiman on syntynyt vuonna 1960 Englannissa. Hän on kirjoittanut novelleja, romaaneja, sarjakuvia, kuunnelmia sekä televisio- ja elokuvakäsikirjoituksia. Gaiman on saanut lukuisia palkintoja ja hänen teoksiaan on myyty 50 miljoonaa kappaletta. Suomessa Gaiman on vieraillut neljästi.
Gaiman oppi lukemaan nelivuotiaana ja varttui lukien C. S. Lewisin ja J. R. R. Tolkienin kirjoja. Hänen suuri suosikkinsa oli Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa. Nuorena hän innostui tieteiskirjallisuudesta ja luki muun muassa Roger Zelaznya, Gene Wolfea, Ursula K. Le Guinia ja Michael Moorcockia. Koulukirjastossa oli paljon vanhoja kirjoja, joten Gaiman sai tutustua Edgar Allan Poen, G. K. Chestertonin ja lordi Dunsanyn kirjoihin. Lapsena Gaiman luki paljon myös sarjakuvia kuten Batmania. Sarjakuvaromaanien nousu 1970-luvulla sai hänet jälleen innostumaan sarjakuvan mahdollisuuksista. Päästyään koulusta 16-vuotiaana Gaimanin tavoitteena oli ryhtyä sarjakuvakäsikirjoittajaksi. Hän muutti vuonna 1981 Lontooseen ja alkoi työskennellä toimittajana, jotta oppisi tuntemaan kustannusalaa. Vuonna 1987 DC Comicsin toimitus palkkasi Gaimanin kirjoittamaan uudenlaista sarjakuvaa unohdetusta 1930-luvun sarjakuvahahmosta nimeltä Sandman. Vuosina 1988–1996 ilmestynyt Sandman oli Gaimanin läpimurto. Sarja on koottu kymmeneen albumiin ja niitä on myyty 30 miljoonaa kappaletta. Gaiman on saanut töistään 19 Eisner-sarjakuvapalkintoa.
Spekulatiivisen fiktion mestareita
Sarja esittelee arvostetuimpia sf-kirjailijoita tarkoista genrerajoista välittämättä. Mukaan mahtuu modernia fantasiaa, klassista tieteiskirjallisuutta, surrealistista kauhua sekä maagista realismia – ja kaikkia siltä väliltä. Kummallisia lukuhetkiä!
Spekulatiivisen fiktion mestareita sisältää tällä hetkellä 3 kirjaa.
Kirja-arviot ja kommentit
Gaiman on parhaimmillaan novelleissa. Pidin useasta tämän kirja novellista todella paljon, joskin suosikkini oli Vihreiden kirjainten arvoitus, joka onnistuneesti yhdistää kaksi minua kiinnostavaa maailmaa toisiinsa. Useammissa novelleissa oli myös hyvä tunnelma, sellainen vähän synkkä ja sateinen, aika brittiläinen fiilis ehkäpä. Minua jäi harmittamaan muutamissa novelleissa niiden epäselvyys lopussa, minulle ainakin jäi useasti auki se, että mitä tapahtui ja mitä olisi pitänyt tajuta. Tuntui, että en hiffannut tarpeeksi asioita rivien välistä, joka jäi harmittamaan. Mutta siitä huolimatta hyvä lukukokemus minulle, joka ei niin paljoa novelleista välitä.
Pidin yleisesti ottaen kokoelmasta. Muutama novelleista on vaikeaselkoisia ja pointti jää epäselväksi, mutta suurin osa tarinoista on hyviä ja neljä niistä on ylitse muiden. ”Harlekiini Valentiini” on tunnelmallinen, unenomainen, lennokas tarina ja sopivan kummallinen ollakseen liian outo. Siitä jäi hyvä fiilis. Toinen tunnelmaltaan hieno, vanhanajan henkeä huokuva mystinen tarina on ”Sulkemisaika”, jossa tarina kerrotaan tarinan sisällä. Ongelmana kohdallani oli se, että en saanut täyttä selvyyttä mitä siinä lopulta oikein tapahtui. Ehkä tarina ei ole täysin selitettävissäkään ja tarkoitettu epämääräiseksi. Selkeämpiä tarinoita edustaa ”Aarteita ja muistoesineitä” sekä pitkänovelli ”Laakson kuningas”. Näissä kahdessa samoja henkilöitä sisältävässä tarinassa kuvataan mm. ihmisen varjopuolia elämän kulisseissa.
Aarteita ja muistoesineitä on Neil Gaimanin toinen novellikokoelma. Myös edellisestä Smoke and Mirrors -kokoelmasta olisi hyvä saada valikoima suomeksi kirjamuodossa. Tämä kokoelma ei sisällä sellaisia mestariteoksia kuin ”Lumesta, lasista, omenoista”, mutta kerronnan tyyli on omaa luokkaansa. Voi vain toivoa, että kaikki kirjailijat kirjoittaisivat yhtä älykkäästi ja mukaansatempaavasti Gaiman. Unohdetut jumalat -romaani oli yliarvostettu stephenkingmäinen jaaritus, mutta samaa päähenkilöä käyttävä ”Laakson kuningas” menee hyvin kurkusta alas. Parodinen ”Kielletyt morsiamet” on vähän liian pitkä kuten esikuvansakin, mutta ihan hauska. ”Vihreiden kirjainten arvoitus” tarjoaa tarkkaavaiselle lukijalle oivalluksen lopussa. Vain Tori Amosin kiertuetta tai levyjulkaisua varten tehty ”Sivuja päiväkirjasta...” ei avaudu. Oma suosikkini oli kokoelman niminovelli, joka teki lähes samanlaisen vaikutuksen kuin ”Lumesta...”. Ray Bradburylle omistettu ”Lokakuu tuolissa” olisi ollut hyvä lisä kirjan kansien väliin. Maija Pietikäisen tekemä kansikuva on hieno.