Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu, kansipaperi. 4. painos 2000, nidottu.

Locus-palkinto 1997 (kauhu).

Tarina kaupungista jota asuttavat korppikotkat ja kojootit, käärmeet ja hämähäkit, kaupungista jonne ei kukaan tule vapaaehtoisesti – ja jos kuitenkin sinne päädyt, haluat epätoivoisesti päästä pois…

Kun Mary ja Peter Jackson lähtivät ajamaan Peterin siskon autolla Kaliforniasta kohti New Yorkia ja kotia, he arvelivat että edessä on pitkäveteinen etappi Nevadaa halkovalla valtatiellä nro 50. Tapahtuu kuitenkin pari asiaa, joiden vuoksi siitä on pitkäveteisyys kaukana.

Ensin Mary näkee liikennemerkkiin kiinnitetyn kissanraadon. Sitten heidät pysäyttää valkoisella autolla ajava iso poliisi. Ja, niin uskomatonta kuin se onkin, poliisi löytää syyn pidättää heidät.

Sillä tavoin he päätyvät Desperationin kaupunkiin. Iso poliisi kerää sinä samana päivänä sen putkaan monta muutakin pahaa-aavistamatonta matkalaista – ja vain onnekkaimmat pääsevät sinne asti.

Kun ilta koittaa, poliisi lähtee pois ja jättää heidän vartijakseen kiiluvasilmäisen kojootin. Eikä kukaan heistä epäile vähääkään sitä, että huomenna heitä odottaa jokin vielä paljon pahempi.

Vankien ainoa toivo on mies nimeltä Steve Ames, johon yksi heistä on saanut kännykällä yhteyden. Mutta kun hän saapuu iltapimeällä Desperationiin, koko kaupunki näyttää olevan autio. Vain vanhan kaivoksen huoltorakennuksesta kajastaa kelmeä valo...

Julkaistu
1996 (Tammi)
Suomentanut
Ilkka Rekiaro

Lukijoiden keskustelut

1

Uutisia, kysymyksiä ja teorioita. Katso, mistä lukijat keskustelevat.

Haluatko jakaa ajatuksesi?Osallistu keskusteluun ilman käyttäjätiliä.
Aloita keskustelu
Näytä kaikki keskustelut
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

1011
90
815
74
625
52
43
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

4 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

6/10

Stephen Kingin "Epätoivon kaupungin" (Tammi, 1996) loppumetreillä juolahti mieleen, että minä olen saattanut lukea romaanin aikaisemminkin. Joskus vuosituhannen vaiheessa, ehkä? No, aika tehokkaasti olin unohtanut kaiken, mikä kertonee enemmän lukijasta kuin romaanista, sillä ihan viihdyttävä tiiliskivihän tämä oli.

Nevadalaisen Desperationin kaivoskaupunkiin lähistöllä kulkevalla tiellä partioi maantiepoliisi, jolla ei taida kaikki olla ihan kunnossa - eikä pian ole hänen pidättämäksi joutuvalla ihmisjoukollakaan, johon lukeutuvat muun muassa yksitoistavuotias David-poika ja elämässään jonkinmoiseen alamäkeen joutunut kirjailija Johnny Marinville. Käy nimittäin ilmi, että poliisia pitää hallussaan jonkinlainen paha voima, joka nopeasti rappeuttaa haltuunottamansa ruumiin ja kaipaa sen vuoksi uusia uhreja. Lisäksi olento pystyy vaikuttamaan kojootteihin, skorpioneihin, korppikotkiin ja muihin vastaaviin elikoihin. Se on vähän niin kuin Tak och adjö, jos sellaisen olennon vaikutuspiiriin joutuu. Ja jotenkinhan sekalaisen seurakuntamme on päästävä pahasta, mutta sepä onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty!

On yleisesti tunnustettu totuus, että Stephen King on tarinaniskijänä vallan mainio. Niin nytkin, kirja tempaisee mukaansa ja henkilöhahmot ovat sen verran kiinnostavia että sivut kääntyvät nopeasti. Suvantokohtiakin löytyy, enkä voinut täysin välttyä ajatukselta, että pieni tiivistäminen ja suoranainen henkilöhahmojen karsiminen olisi saattanut tehdä romaanille hyvää (olkoonkin, että muutama lopussa ilmi tuleva juttu olisi vastaavasti kaivannut vähän lisäselvittelyä).

En pitäisi "Epätoivon kaupunkia" järin pelottavana, ellet sitten satu olemaan pahasti hämähäkkikammoinen, mutta muutamia sangen vastenmielisiä kohtauksia siinä oli kyllä mukana. Kiinnostavaa kyllä, uskonnolliset teemat ovat kirjassa voimakkaasti läsnä. Rukouksessa on voimaa, ihmeitäkin tehdään. Peruskysymys lienee, onko Jumala julma vai itse rakkaus - vai ehkä molempia? Lukijan vakaumuksesta riippunee, millaisena tämän puolen romaanissa kokee.

Ei parasta lukemaani Kingiä, enkä taida jättää kirjaa omaan hyllyyni, mutta ihan mielelläni minä tämän siitä huolimatta luin - oletettavasti sen toisen kerran!

7/10

Ihan hyvä Kingin teos, todellakin lukemisen arvoinen, vaikka ei minulle itselleni siitä parhaasta päästä Kingiä. King hallitsee hyvin suljetussa tilassa tai alueella tapahtuvan tarinan luonnin.

10/10

Mielestäni yksi Kingin parhaimmista kirjoista ja pelottavakin jossain määrin. Lukemisesta on niin kauan, että olisi aika lukea uudelleen.

10/10

Tämä on Kingin kirjoista ehdottomasti minulle rakkain teos. Lisäksi tämä opus kuuluu kaikkien aikojen lemikirjoihini. (Sen ohi taitaa mennä vain Tuntematon Sotilas).

Olen lukenut Epätoivon kaupungin läpi varmaan kymmenkunta kertaa ja ilti edelleen jaksan uppoutua siihen ja jännittää tapahtumia.

Suosittelen lämpimästi.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja