Parfyymi: Erään murhaajan tarina. Alkuteos ilmestynyt 1985. Suomentanut Markku Mannila. Uusi painos 2006. Sidottu, kansipaperi. Seven-pokkari vuonna 2000.

World Fantasy -palkinto 1987.

Loistavasti kerrottu tarina hajuaistin mahdista, jumaluutta hipovasta neroudesta ja murhaajasta

Jean-Baptiste Grenouille syntyy vuonna 1738 Pariisin kalatorin jätteiden keskelle. Muista ihmisistä tulokas poikkeaa siinä, ettei hän itse tuoksu miltään. Toisaalta hänen hajuaistinsa on ylivertainen, sen avulla hän hahmottaa maailmansa, kulkee pimeässä kuin päivällä – se määrää hänen tunteistaan ja himoistaan. Hän on orpo, vieroksuttu kummajainen maailmassa, jossa ihmiset käyttävät nenäänsä vain hengittääkseen ja luulevat näkevänsä kaiken pelkillä silmillään.

Grenouillesta tulee mestari hajujen katoavaisessa maailmassa. Hänen mielessään kehkeytyy halu luoda parfyymi, enkelin tuoksu, jolla voisi lumota kaikki ihmiset ja hallita koko maailmaa. Ja hän onnistuu, vaikka päämäärään päästäkseen hänen on murhattava 25 ihanaa neitsyttä...

Saksalaisen Patrick Süskindin (s. 1949) neroutta, valtaa ja julmuutta hätkähdyttävästi kuvaava romaani nousi ilmestyttyään 1985 valtaisaksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi kaikkialla maailmassa.

”Parfyymi tarjoaa paljon muutakin kuin loistavasti kerrotun tarinan. Se avaa uuden ulottuvuuden ihmiseen keskittymällä vähäarvoisena pidettyyn hajuaistiin... Teosta voi pitää myös yhteiskunnallisena romaanina, kertomuksena nerosta, jota kaikki halusivat käyttää hyväkseen ja joka näin alkoi vihata ihmisiä... Parfyymi on romaani poikkeavuudesta, jumaluutta hipovasta neroudesta, siitä, miten ympäristö reagoi poikkeavuuteen, miten se palvoo ja ristiinnaulitsee. Se kertoo siitä, miten poikkeava ihminen jää yksin eikä voi elää ympäristön rakkaudesta ja vihasta, jos hänessä itsessään ei ole tunteita.” – Jorma Kaimio, Helsingin Sanomat

”Süskind kirjoittaa herkän runollisesti hajujen voimasta, joka saa lukijan hurmion valtaan.” – Spiegel

”'Uusi Walser, uusi Frisch, uusi Grass on syntynyt!' sanovat asiantuntijat ja pitävät Parfyymia vuoden kirjallisuussensaationa.” – Schweizer Illustrierte

”Yllättävä, kiitettävä, kadehdittava! Patrick Süskindin kirjallisesta uhkayrityksestä tuli heti aivan tavaton menestys!” – Süddeutsche Zeitung

”Enemmän kuin kehitysromaani, taidokas, voimakas, harvinaisen jännittävä.” – Svenska Dagbladet

Julkaistu
1986 (Otava)
Alkuperäinen nimi
Das Parfum: Die Geschichte eines Mörders
Suomentanut
Markku Mannila
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

108
92
829
75
610
51
43
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

7/10

Tämä oli lukukokemuksena mielenkiintoinen, sillä en ole aiemmin lukenut mitään tällaista. Idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hivenen raskas. Alkuosa kirjasta oli kiinnostavaa, sillä siinä käsiteltiin kirjan päähenkilön Grenouillen lapsuutta ja nuoruutta, sitä miten hän kehittyi aikuiseksi eri vaiheiden kautta. Aika peruskasvutarina siis, mutta mielenkiintoinen siitä huolimatta. Kasvuvaiheen jälkeen tarinan eteneminen tuntui pysähtyvän kuin seinään ja juoni taantui jaaritukseksi. Loppua kohden tästä jahkauksesta päästiin jonkun verran eroon, mutta ei niin paljoa, että se ei olisi haitannut. Loppu itsessään oli hyvin kirjan juonta täydentävä, varsin onnistunut. Ilmeisesti kirja ja sen tarina yritti viestiä jotain syvempääkin merkitystä (kaikki tahtovat olla rakastettuja tjs), mutta kirjan hahmot olivat niin pahvisia, että en millään saanut niistä kiinni, saatikaan että olisin jaksanut välittää miten heille käy. Tämän kirjan meriitti on sen päähahmon mielenkiintoinen ominaisuus, vertaansa vailla oleva hajuaisti. Tätä seikkaa käytetään kunniakkaasti hyödyksi koko kirjan ajan, ja sen takia 3,5 tähteä.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja