Elric Melnibonélainen

Tämä synkkä romaani on ajallisesti Elric-saagan ensimmäinen osa ja toimii johdantona kaikille muille sarjan kirjoille. Se on myös ainoa, jossa näemme Elricin hallitsemassa keisarina valtaistuimellaan. Minä suosittelen vahvasti teosta, se on pakkoluettavaa kaikille fantasian harrastajille.

Albiinosta Elricistä sieluja syövine miekkoineen on tullut yksi genren arkkityypeistä. On usein vaikea sanoa, onko tämä Ikuisen Sankarin inkarnaatio hyvis vai pahis. Suomennettu kirja antaa onnistuneen kuvan sarjasta, se on Elric-seikkailu parhaimmillaan. En keksi muuta negatiivista sanottavaa kuin sen, että Myrskyntuoja-miekka nähdään vasta aivan lopussa, eikä sen kyvyistä saa vielä täyttä kuvaa.

Elric Melnibonélainen on upeasti kirjoitettu tarina, jossa tapahtuu koko ajan jotakin. Moorcockin mielikuvituksen rikkaus tulee hyvin esille, ja teos tuntuu olevan kokonaan vapaa Tolkienin vaikutuksesta. Tyylilajiksi voisi sanoa miekan & magian, mutta kirjailijalla on täysin oma otteensa. Suomennoksesta löytyvää Petri Hiltusen kuvitusta katselee ihan mielellään.

Kuinkahan tätä nyt arvioisi - selkeästi menneen ajan tuote niin kirjoitustyyliltään, sisällöltään kuin kuvituksiltaan ja pituudeltaankin. Silti viihdyttävä, yllättävän piristävä ja monin tavoin sekä tuttu että vieras. Ei missään nimessä suurta kaunokirjallisuutta, mutta ehdottomasti hyvää viihdettä työmatkoille julkisissa istuen. Jos julma lohikäärmekansa maidonvalkeine, valkohiuksisine albiinoineen kuulostaa tutulta fantasiatroopilta, se oli Elric ensin.

Nimettyjä naishahmoja on yksi ja hän on satuprinsessojakin pahempi neito pulassa, mutta tunnekuvaus, huoli ja oman kulttuurinsa mukainen säälimättömyys tekee Cymorilista silti yhtä kiinnostavan kuin muut paikallaolijat; miespäähenkilö on ehdoton voimafantasia, mutta samalla Elric on hätkäyttävän säälittävä, sympattava, tunteellinen ja aidosti traaginen (ei voi mitään kohtalolleen ja jatkaa silti härkäpäisesti eteenpäin). Pahis on paha paha ja suurin osa hänen pahistelustaan selitetään ympäripyöreällä noituudella, ja silti päähenkilön oma miltei kyllästynyt ja pettynyt suhtautuminen Yyrkooniin tekee kuviosta aika hauskan. Kaikkitietävä kertojaääni on jäänyt auttamatta pois muodista, mutta ehkä juuri siksi sekin tuntuu virkeältä. Kertojan ei tarvitse tehdä voltteja ja silmänkääntötemppuja välittääkseen lukijalle tietoa maailmasta ja hahmoista; sen voi vain kertoa.

Kevytlukuinen. Ei yritä liikaa, eikä yritä olla muuta kuin on - viihdettä. 

Jatkan varmaan sarjan lukemista englanniksi. Muita käännöksiä ei taida löytyä enää nykyään kovin helposti. Erikoisplussaa kivoista kuvituksista joidenkin lukujen välissä, ne olivat hauskaa pulppia lisää.