Valkoiset omenat
Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Laura Lahdensuu. Kansi: Jari Paananen. Sidottu, kansipaperi.
British Fantasy Award -ehdokas 2003, Locus-palkintoehdokas (fantasiakirjat) 2003, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2007.
”Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta.” – Agony
Vincent Ettrich on hurmaava naistenmies, joka huomaa kuolleensa ja palanneensa takaisin elävien kirjoihin, eikä hänellä ole aavistustakaan miten tai minkä vuoksi.
Outojen hahmojen ja erikoisten ennusmerkkien kuljettamana hän alkaa hiljalleen ymmärtää, että hänet on herättänyt henkiin hänen ainoa todellinen rakastettunsa Isabelle, joka odottaa lasta, universumin mahdollista pelastajaa. Mutta oikein kasvaakseen lapsen on tultava isänsä opettamaksi, erityisesti siitä, mitä tämä näki tuonpuoleisessa – jos Ettrich vain voisi muistaa näkemänsä.
Jonathan Carroll on viime vuosikymmenien arvostetuimpia amerikkalaisia kirjailijoita. Hänen innokkaisiin ihailijoihinsa kuuluvat mm. Jonathan Lethem, Neil Gaiman ja Stephen King.
”Jonathan Carrollia on kutsuttu maagis-realistisen unimaan taikuriksi, puhuvien koirien parhaaksi ystäväksi ja aikuisten satukirjailijaksi. Mikään yksittäinen titteli ei kuitenkaan riitä kuvaamaan Carrollin kirjojen mielikuvituksellisia maisemia tai rakastettavia henkilöhahmoja.” – Kauppalehti Presso
”Jonathan Carroll on aina vain parempi. Ottaen huomioon, että hän aloitti Naurujen maasta, saavutus on vaikuttava.” – Michael Moorcock, The Guardian
”Aivan kuin David Lynch kirjoittaisi hyväntuulisena.” – Boston Globe
”Taru kuolemanjälkeisestä elämästä ja uudestisyntymisestä, kertomus muistin ja identiteetin luonteesta, sekä konstailematon ja ajoittain liikuttava tunnustus rakkauden pelastavasta voimasta.” – SFSite.com
”Carroll on maaginen realisti, joka kaivaa tiedostamattomamme uumenista syvällisiä emotionaalisia totuuksia.” – The Nation
”Tämä romaani yhdistää toisiinsa Kun tein kuolemaa, The Omenin ja Linnunradan käsikirjan liftareille.” – Jim Krusoe
”Tämä on juuri sellainen kirja, jota haluaa siteerata, tai lukea ääneen, rakastetulleen.” – Agony
”Carrollin tuore näkemys rakkauden kirjaimellisesta voimasta on sekä erittäin omaperäinen että erittäin vaikuttava.” – Agony
”Omintakeinen rakkaustarina, jossa arkitodellisuus saa kummallisia, groteskeja sävyjä.” – Tähtifantasia-palkintolautakunta
Käyttäjät lukeneet myös
Jonathan Carroll
Jonathan Carroll (s. 1949) on viime vuosikymmenien arvostetuimpia amerikkalaisia kirjailijoita. Carrollin ihailijoihin kuuluvat muiden muassa Neil Gaiman, Stephen King ja Jonathan Lethem. Hänen esikoisromaaninsa oli Naurujen maa vuonna 1980.
Carroll syntyi New Yorkissa juutalaiseen perheeseen, mutta hänet kasvatettiin kristillinen tiede -uskonnon vaikutuksessa. Hänen isänsä oli elokuvakäsikirjoittaja ja äitinsä näyttelijä ja kirjoittaja. Nuorena Carroll kapinoi kasvatustaan vastaan, mutta valmistui lopulta yliopistosta englanninopettajaksi vuonna 1971. Pian sen jälkeen hän avioitui taiteilija Beverly Schreinerin kanssa. Carroll työskenteli englannin kielen ja kirjallisuuden opettajana, kunnes muutti 1970-luvun puolivälissä haastavamman opettajantoimen perässä American International Schooliin Wienissä. Itse hän väittää päätyneensä Eurooppaan hyvän kahvin vuoksi. Sanojensa mukaan Carroll ei tunne itseään eurooppalaiseksi sen enempää kuin amerikkalaiseksikaan vaan pikemminkin sekarotuiseksi koiraksi – etenkin kun wieniläiset pitävät häntä yhä vierailijana ja kysyvät häneltä jatkuvasti syytä Eurooppaan muuttamiselle.
Kirjailijana Carroll ei ole lokeroitavissa tiettyyn kirjallisuudenlajiin, vaan tarjoaa lukijalleen sekasalaatteja: romaanikerrontaa, fantasiaa, romantiikkaa, jännitystä ja yllätyksellisyyttä. Carrollin aihepiiri käsittää koko elämän kirjon, rakkaudesta kuolemaan. Carrollia on verrattu usein maagisen realismin nimiin. Itse hän suhtautuu torjuvasti luokitteluihin. Carrollin omia suosikkikirjailijoita ovat Julio Cortázar, Robertson Davies, Haruki Murakami ja Gabriel García Márquez.
Carrollin mukaan koirat ovat pieniä hyviä olentoja ihmisen harmaassa arjessa, joten hän asettaa sellaisen jokaiseen kirjaansa. Koirat saavat hyvälle tuulelle ja hymyilemään. ”Jos edes yksi ihminen olisi yhtä hyvä ystävä kuin koira, häntä pidettäisiin varmasti maailman hienoimpana ihmisenä”, Carroll sanoo.
Muita teoksia kirjailijalta Jonathan Carroll
Kirja-arviot ja kommentit
Valkoiset omenat on ennenkaikkea tarina rakkaudesta. Periaatteesa maailma on realistinen, mutta siinä esiintyy paljon maagisuutta ja kummaa. Alku lähti käyntiin hyvin. Absurdit tapahtumat herättivät mielenkiinnon. Välillä kirjassa oli tylsempiä vaiheita ja loogiikka ei aivan toiminut tehden juonen hieman sekavaksi, mutta hyvät oivallukset läpi kirjan teki tarinan lukemisen arvoiseksi. Kirja on sarjan avaus, mutta toimii täysin itsenäisenä teoksena. Sain kuitenkin kyllikseni tästä maailmasta ja henkilöistä joten tuskin palaan niihin jatko-osien merkeissä. Kirjailijan esikoisteos Naurujen maa oli parempi ja jäi edelleen tunne, että pitäisi lukea vielä jotain Jonathan Carrollilta, ehkäpä Fantasy Masterworks sarjaan valittu Voice of Our Shadow seuraavaksi.
Vaikka kuinka rakastankin Carrollin alkupään tuotantoa, niin tämän myöhäisemmän teoksen valintaa suomennettavaksi en voi ymmärtää edes hyvällä tahdolla. Valkoisissa omenissa Carroll on hukannut punaisen lankansa täydellisesti ja yrittänyt korjata puutteen änkeämällä lähes joka aukeamalle vähintään yhden "Häh!"-efektin – eikä tuo tekniikka näin toimi edes mestarin käsissä. Tolkuton tarinointi ryöpsähtelee eteen- ja taaksepäin ilman minkäänlaista järjen tai logiikan hiventäkään. Uusia pähkähulluja aeineksiaä heitellään mukaan vähän väliä aina, kun juoni tuntuu ajautuneen umpikujaan. Lööperin huipentaa kerronnan useiden sivujen ajaksi pysäyttävä, rautalangasta väännetty ja new age -henkinen saarna elämän ja maailmankaikkeuden itseään toistavasta mosaiikkirakenteesta. Lue ehdottomasti ennemmin huikean hieno Naurujen maa.
Carrollin vahvuus on tämänkin romaanin kohdalla henkilöhahmoissa: ne ovat ilmeikkäitä, uskottavia ja kuvattu ilman turhaa psykologisointia. Myös kielenkäytöllä on hetkensä, erityisesti teoksen alussa yllättävät kielikuvat ja elämän leikkisien pikku yksityiskohtien havainnointi saavat hyvälle mielelle ja nostavat tunnelmaa. Heikoin lenkki on valitettavasti juoni, jonka jänne pysyy tässä teoksessa vielä huonommin kireänä kuin Naurujen maassa. Hyvistä lähtökohdista huolimatta hahmojen päämäärätön pähkäily ja paikasta toiseen törmäily tuntuu sekavalta, jopa pitkästyttävältä. Loppuratkaisu tosin, vaikka tuleekin töksähtäen, lämmittää mieltä. Lyhyesti sanoen, yhdyn Jussin avosteluun: tämän uuskummahtavan ihmissuhdefantasian yksityiskohdat ovat kunnossa, mutta kokonaisuus horjuu.
Valkoiset omenat ei pärjännyt ensimmäiselle Carroll-suomennokselle, Naurujen maalle. Kirja tuntui kiinnostavista ideoista huolimatta sekavalta ja pikkunäppärältä, sekä pääparin rakkauden kuvailu alkoi tarinan edetessä lähinnä ärsyttää. Annoin kuitenkin kolme tähteä, sillä romaani oli sujuvasti kirjoitettu ja helppolukuinen. Valkoisista omenista löytyi myös onnistuneita kohtia, mutta kokonaisuus ei vain toiminut. Jos Carrollin suomentamista jatketaan, toivon, että valitaan jokin onnistuneempi teos.