Valkoiset omenat on ennenkaikkea tarina rakkaudesta. Periaatteesa maailma on realistinen, mutta siinä esiintyy paljon maagisuutta ja kummaa. Alku lähti käyntiin hyvin. Absurdit tapahtumat herättivät mielenkiinnon. Välillä kirjassa oli tylsempiä vaiheita ja loogiikka ei aivan toiminut tehden juonen hieman sekavaksi, mutta hyvät oivallukset läpi kirjan teki tarinan lukemisen arvoiseksi. Kirja on sarjan avaus, mutta toimii täysin itsenäisenä teoksena. Sain kuitenkin kyllikseni tästä maailmasta ja henkilöistä joten tuskin palaan niihin jatko-osien merkeissä. Kirjailijan esikoisteos Naurujen maa oli parempi ja jäi edelleen tunne, että pitäisi lukea vielä jotain Jonathan Carrollilta, ehkäpä Fantasy Masterworks sarjaan valittu Voice of Our Shadow seuraavaksi.
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
4 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Vaikka kuinka rakastankin Carrollin alkupään tuotantoa, niin tämän myöhäisemmän teoksen valintaa suomennettavaksi en voi ymmärtää edes hyvällä tahdolla.
Valkoisissa omenissa Carroll on hukannut punaisen lankansa täydellisesti ja yrittänyt korjata puutteen änkeämällä lähes joka aukeamalle vähintään yhden "Häh!"-efektin – eikä tuo tekniikka näin toimi edes mestarin käsissä. Tolkuton tarinointi ryöpsähtelee eteen- ja taaksepäin ilman minkäänlaista järjen tai logiikan hiventäkään. Uusia pähkähulluja aeineksiaä heitellään mukaan vähän väliä aina, kun juoni tuntuu ajautuneen umpikujaan. Lööperin huipentaa kerronnan useiden sivujen ajaksi pysäyttävä, rautalangasta väännetty ja new age -henkinen saarna elämän ja maailmankaikkeuden itseään toistavasta mosaiikkirakenteesta.
Lue ehdottomasti ennemmin huikean hieno Naurujen maa.
Carrollin vahvuus on tämänkin romaanin kohdalla henkilöhahmoissa: ne ovat ilmeikkäitä, uskottavia ja kuvattu ilman turhaa psykologisointia. Myös kielenkäytöllä on hetkensä, erityisesti teoksen alussa yllättävät kielikuvat ja elämän leikkisien pikku yksityiskohtien havainnointi saavat hyvälle mielelle ja nostavat tunnelmaa. Heikoin lenkki on valitettavasti juoni, jonka jänne pysyy tässä teoksessa vielä huonommin kireänä kuin Naurujen maassa. Hyvistä lähtökohdista huolimatta hahmojen päämäärätön pähkäily ja paikasta toiseen törmäily tuntuu sekavalta, jopa pitkästyttävältä. Loppuratkaisu tosin, vaikka tuleekin töksähtäen, lämmittää mieltä.
Lyhyesti sanoen, yhdyn Jussin avosteluun: tämän uuskummahtavan ihmissuhdefantasian yksityiskohdat ovat kunnossa, mutta kokonaisuus horjuu.
Valkoiset omenat ei pärjännyt ensimmäiselle Carroll-suomennokselle, Naurujen maalle. Kirja tuntui kiinnostavista ideoista huolimatta sekavalta ja pikkunäppärältä, sekä pääparin rakkauden kuvailu alkoi tarinan edetessä lähinnä ärsyttää.
Annoin kuitenkin kolme tähteä, sillä romaani oli sujuvasti kirjoitettu ja helppolukuinen. Valkoisista omenista löytyi myös onnistuneita kohtia, mutta kokonaisuus ei vain toiminut. Jos Carrollin suomentamista jatketaan, toivon, että valitaan jokin onnistuneempi teos.