Sielunsyöjä

Kirja on yhtä hyvä kuin edellisetkin.

Tämä kirja on juoneltaan melko samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Tapahtumat alkavat heti, eikä kirjassa ole käytetty turhaa jaarittelua. Kuten muissakin kirjoissa, myös tässä Torak ja Susi eroavat toisistaan, jopa kahteen kertaan. Tämä alkaa tosin olla jo turhan käytetty keino. Sielunsyöjä on kuitenkin huomattavasti syvempi ja jännittävämpi kuin sarjan edelliset osat, kirjailijan kehittymisen huomaa selkeästi. Tässä osassa päähenkilöihin syvennytään hieman enemmän kuin aiemmissa, mutta silti ne jäävät aavistuksen pinnallisiksi. Torak ja Renn ovat kovin pikkuvanhoja ja käyttäytyvät kuin paljon ikäistään vanhemmat. Tosin entisaikojen ihmisiltä on ehkä vaadittu aikaista kypsymistä. Itseäni jäi häiritsemään Torakin salatessa lähes kaikki asiansa muilta henkilöiltä. Myös jotkin Rennin ja Torakin epärealistisista päätöksistä tuntuivat kummallisilta. Kirjan loppu oli juuri sopiva tälle kirjalle. Siinä annettin vastaukset moniin kysymyksiin, myös sarjan edellisissä osissa heränneisiin. Se ei ollut liian töksähtävä, eikä kirja loppunut pelkästään tapahtumien loppumiseen, vaan jatkui vielä hieman rauhallisemmalla juttelulla. Kaiken kaikkiaan erittäin suositeltava kirja sarjan edelliset osat lukeneille.

'Sielunsyöjä' oli mielenkiintoisempi, synkempi ja syvällisempi kuin Muinainen pimeys-sarjan aiemmat osat. Ympäristön kuvaus oli hienoa ja näki, että kirjailija oli tehnyt omia havaintomatkojaan, eikä vain tyytynyt matkaohjelmiin ja kirjallisuuteen. Tämä on minusta suuri plussa Paverille, moni amerikkalainen ja eurooppalainen kirjailija on sössinyt pahastikin kuvatessaan pohjoisia olosuhteita ilman omaa kokemusta ja usein täysin metsään. Torakin hahmo syvenee ja muuttuu monitahoisemmaksi 'Sielunsyöjässä', hän ei enää olekaan "täydellinen" sankari vaan ajattelematon ja virheitä tekevä teini-ikäinen poika. Torak pääsi ehkä tässä osassa kasvamaan ja kehittymään enemmän, kun Susi oli kaapattuna ja Torak ja Renn joutuivat tulemaan toimeen ilman sitä. Jälleen kerran kirjassa matkustetaan kauas Metsän ulkopuolelle, nyt vaan Pohjoiseen tundralle ja jäätikölle. Uusi miljöö oli ihan mielenkiintoinen ja loi omaa hohtoaan tapahtumille olessaan niiden kulisseina. Tosin vähän alkaa tuntua että Paver aikoo lähes Eddingsmäiseen tapaan reisuttaa Torakia ja Renniä ympäri Metsää ja sen lähiseutuja. Suuntaavatkohan he seuraavaksi Synkkämetsään? Se kun on jäänyt vähemmälle huomiolle tähän mennessä. Sielunsyöjistä selvisi nyt paljonkin ja saattoi valmiiksi eräänlaisen alkuasetelmaan, missä Torak on muita vastaan. Lepakoiden tietäjän maininta velasta Torak isälle antoi vihiä mielenkiintoisista salaisuuksista, jotka Torak joutuu kohtaamaan. Epäilen myös, että Fin-Kedinn salaa jotakin Torakilta, jotakin tähän liittyvää. 'Sielunsyöjässä' Muinaisen pimeyden juoni tiivistyy ja alkaa saada enemmän suuntaansa. Tarinaan tulee synkkiäkin teemoja ja samalla kuvausta kivikautisesta elämänmenosta. Eniten ehkä nykylukijaa kummastuttaa taikauskon ja omituisten perinnetapojen valta klaaneissa. Minusta 'Sielunsyöjä' oli varsin hyvä ja Paverilta muutos parempaan päin, toivottavasti sama jatkuu. Tasoltaan 'Sielunsyöjä' on varsin hyvää nuorten kirjallisuutta. Suosittelen kirjaa aiemmat osat "Suden veli" ja "Henkivaeltaja" lukeneille. Arvosana: 8-.

Muinainen pimeys on ollut ylipäätäänkin mielenkiintoinen ja outo sarja. Välillä tuntui, kuin kirjailija olisi ladellut pelkkiä faktoja tekstiin, siitä tuli sellainen olo kuin lukisi jotain historian oppikirjan "opettavaista tarinaa entisajan elämästä". Tämä osa oli kumminkin aika hyvä, paras nyt ilmestyneistä. Aluksi pelkäsin tarttua kirjaan, koska aiemmat osat ovat olleet niin pinnallisia ja tekaistuja. Tämä kuitenkin yllätti melko positiivisesti. Kirjan lopussa käsiteltiin jo aika hyvin Torakin tunteita, ja loppuratkaisu oli mukaansatempaava ja suht yllättävä. Muuten juoni oli hiukan väkisin väännetty, Susin "katoaminen" tuntui kovin kliseiseltä, ja paikoittain juoni oli liian ennalta-arvattava. Hätkähdyttäviä tapahtumia oli liian vähän, aluksi kirja tarpoi venyttäen eteenpäin mukamas kiinnostavasti. Kaikesta kritiikistä huolimatta pidin kirjasta: siinä alkoi jo olla sarjan vaatimaa energiaa ja tunnetiloja, joihin samaistua. Ja olihan tiedoista hyötyä tulevaa äikän susikirjoitelmaa varten. Kirjassa on upeaa hengellisyyttä: sielut kuulostavat kovin kiehtovilta. Ja onhan tuon ajan elämäntavoissa oma viehätyksensä. Ja yksi plusasia joka kiinnitti huomioni, oli sanat. Vaikea sanoa onko rikas sanavarasto peräisin kirjailijalta vai suomentajalta, mutta ihailtavaa silti. Suosittelen aiemmat osat lukeneille lämpimästi!