Varjojen valtias
Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Tarja Riitala. Sidottu.
Guardian-lastenkirjallisuuspalkinto 2010.
Huikean sarjan päätösosa!
Torak ei ole niin kuin muut: hän on ennustusten Kuuntelija. Hänen kohtalonaan on viedä päätökseen se, minkä Iso kerran aloitti särkiessään tuliopaalin ja lyödessään sielunsyöjät hajalle.
Nyt Torakin on kohdattava sielunsyöjistä viimeinen, kammottava Eostra. Mutta mitä mahdollisuuksia pojalla on tietäjistä väkevintä vastaan?
Talvi tekee tuloaan, ja koko Metsä pelkää outoa sairautta. Vuorilla hiipivät Eostran kammottavat luomukset, varjojen vaanijat. Kun Torakin lähimpiä vastaan hyökätään ja menneisyydenvarjot nostavat päätään, revitään Torakia kahtaalle. Myös hänen ystäviensä on tehtävä vaikeita valintoja kamppailussaan koko Metsän tulevaisuuden puolesta.
Varjojen valtias huipentaa menestyssarjan, jossa herää henkiin muinainen pohjoinen maailma. Sen mieleenpainuva loppunäytös käydään salaperäisellä Henkien vuorella.
Käyttäjät lukeneet myös
Michelle Paver
Michelle Paver on syntynyt 1960 nykyisessä Malawissa Keski-Afrikassa. Michellen ollessa kolmevuotias perhe muutti Britanniaan, ja hän on varttunut Wimbledonissa, missä yhä asuu. Työskenneltyään kolmetoista vuotta asianajajana hän ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.
Luonto, tarut ja eläimet – erityisesti sudet – ovat aina kiehtoneet Paveria, ja hän harrastaa intohimoisesti muinaistutkimusta ja kansatiedettä. Muinaisen pimeyden laajat taustatyöt saivat hänet lähtemään Grönlantiin, jossa hän tapasi jääkarhun, ja Pohjois-Norjan vuonoihin, missä hän tutki miekkavalaiden elämää.
Muinainen pimeys
Michelle Paver kirjoitti Muinaiseen pimeyteen pitkän tauon jälkeen kolme uutta osaa, jotka ilmestyivät alkukielellä vuosina 2020–22. Kirjoja ei suomennettu.
Muinainen pimeys sisältää tällä hetkellä 6 kirjaa.
Kirja-arviot ja kommentit
Superhyvä kirja! Mutta viimeinen :( Byhyy! Ja muuten eihän Renn jättänyt Torakia, nehän lähti yhdessä
Michelle Paverin mestariteos mestarilliselle sarjalle. En hyväksy sitä,että sarja oikeasti päättyi, siihen on pakko kirjoittaa lisää kirjoja. Eostra nostatti ihoni kananlihalle ja melkein kuulin hänen äänensä, kun hän loitsusi luolassa. Kun Renn ja Torak jättivät toisensa, ja heidän olisi pitänyt erota kirjan lopussa, lävitseni kävi tuska, koska kirjan aikana elin Torakin hahmossa. En haluaisi menettää samankaltaista ihmistä kuin Renn. Suosittelen ihan oikeasti kaikkien luettavaksi.
Muinainen pimeys sarjasta ehdottomasti paras!
Michelle Paver jatkaa ammattimaisesti samaan tyyliin kirjoittaen entisaikoihin perustuvassa kirja-sarjansa viimeisessä osassa Varjojen valtias. Varjojen valtias on juonellisesti hyvä ja tarina etenee jälleen sutjakkaasti. Kirja toistaa edellisiä osia siinä mielessä, että Torak yrittää jälleen selvitä kaikesta ilman Renniä, joka tietysti tahtoo ja menee mukaan. Ihmettelin kirjassa eniten sitä, kun Torak ja Renn saavat tietää osan susista kuolleen eivätkä he edes itke asiaa. Mieleen jäi erityisesti kohta, jossa Renn näkee Eostran tulevan Metsäjänisten yösijaan. Paver osaa kuvailla tapahtumia aidosti ja todentuntuisesti. On mukavaa, että kirjassa henkilöt liikkuvat paikoista toisiin. Paverin luomat hahmot ovat herkullisen monivivahteisia. Uusi hahmo Hiili on vähän kömpelö, mutta saa lukijan puolelleen ja harmittaa ettei tätä vaaleaa poikaa voitu tuoda aiemmin sarjaan ilahduttamaan. Tummaturkin ja Suden lisäksi seurassa on nyt jälkikasvu, mutta pennut ovat harmillisen vähän menossa mukana. Renn on kirjassa paikoittain todella ärsyttävä, mutta toisaalta on Paverilta rohkea teko tehdä yhdestä päähenkilöstä näinkin temperamenttinen luonteeltaan. Eostra on apulaisineen kammottavaa luettavaa. Tuskin tiedän toista kirjasarjaa, jossa hahmot olisivat yhtä selkäpiitä karmivia kuin Muinaisen pimeyden tokorothit. Eostralla on kasvoillaan naamio, jonka suu on vääntynyt äänettömään huutoon, tämä sai minun ihoni suorastaan kananlihalle. Kirjaa on ihastuttava lukea, koska kaikki tapahtuu luonnon ja eläinten keskellä, ja hahmoilla on omat tapansa ja kulttuurinsa. Itse tykästyin henkilöiden ajatuksiin monista sieluista. Kirjaa lukiessa pääsee todella toiseen maailmaan pois arjen keskeltä. Paver osaa kuvailla kauniisti luontoa ja luontevasti susien osuuksia, mitkä ovat minulle kirjan parhaita kohtia. Mainittakoon myös lukujen alussa olevat kuvat, mitkä ovat todella hienoja ja minusta hyvä lisä tekstin joukkoon. Kirjan loppu on täydellinen. Viimeisen sivun luettua ja kirjan kiinni painettua jää haikea, mutta onnellinen olo. Nyt se on ohi. Onneksi kirjan kannet voi kuitenkin aina avata uudelleen ja astua takaisin Muinaiseen pimeyteen!