Locke Lamoran valheet

Scott Lynchia pidetään yhtenä omaperäisimmistä fantasiakirjailijoista, joka on hakenut kirjoihinsa vaikutteita muualtakin kuin "perinteisestä" fantasiasta.

Hänen seitsenosaiseksi kaavaillusta Herrasmiesroistot-sarjastaan suomennettiin valitettavasti vain ensimmäinen osa Locke Lamoran valheet. Toinen osa ilmestyi varsin nopealla tahdilla ja jakoi vähän enemmän mielipiteitä (itse kuulun ihailijoihin).

Henkilökohtaisen ongelmien vuoksi kolmososaa jouduttiin odottamaan vähän
pidempään, mutta ensi viikolla se on vihdoin kaupoissa! Itseni kiinnostukset liikkuvat varsin "konservatiivisen" fantasian ja sci-fin ympärillä, mutta Lynchin kaltaisia viihdyttävyydestä tinkimättömiä irtiottajia kaipaisin kyllä lisääkin.

Tässä ketjussa voi keskustella Scott Lynchista, hänen kirjoistaan ja asiaan liityvistä uutisista.

Kerrotaanpa asiasta mahdollisesti kiinnostuneille (saatettiin mainita jo vanhallakin puolella) että Scott Lynch seukkaa Elizabeth Bearin kanssa -> Bear on Finnconin 2014 kunniavieras -> Lynch on kans tulossa Jyväskylään!

"maxs" post=1744

Henkilökohtaisen ongelmien vuoksi kolmososaa jouduttiin odottamaan vähän pidempään, mutta ensi viikolla se on vihdoin kaupoissa!

Kirjan virallinen julkaisupäivä Pohjois-Amerikassa on huomenna, Britanniassa torstaina. AdLibris väittää jo toimittavansa nidotun brittilaitoksen 2-5 arkipäivässä. Hinta on yllättävän halpa, alle kolmetoista euroa, eikä firma edes peri toimitusmaksua. Mutta joo, ehkä kyseessä on jokin virhe.

The Republic of Thievesin kovakantisen amerikkalaisversion tarkka pituus on kuulemma 650 sivua. Scott Lynch keräsi viikko sitten blogiinsa ennakkoarvosteluja. Niitä voi tarkistaa, jos spoilerit eivät pelota. Huomasin, etttä SFX-lehti antoi kirjalle täydet viisi tähteä.

Lynch twiittasi pari päivää sitten, että hän aikoo keskittyä seuraavat kuukaudet sarjan neljännen osan The Thorn of Emberlainin kirjoittamiseen.

Odotin kolmososaa pitkään kuin kuuta nousevaa, kunnes petyin moniin viivästysilmoituksiin ja lakkasin toivomasta mitään. Nyt se on tilauksessa Adlibriksestä, ja toivon että toimitusaikataulu pitää kutinsa. Pidin ekasta osasta vähän enemmän kuin tokasta, mihin oli osasyynä loistelias suomennos. En ole mitenkään erityisesti käännöskirjallisuuden fani, vaan luen mielelläni alkukielellä (sikäli kuin se on englanti), mutta jotkut käännökset säväyttävät hienoudellaan.

Olin lukenut paljon hehkutusta Locke Lamoran valheista ennen kirjan lukemista, joten odotukset olivat korkealla. Kirja ei kuitenkaan ollut lainkaan minun makuuni ja korkeiden odotusten takia olin varsin pettynyt. Taisin hieman mielenosoituksellisesti antaa kirjalla vain kaksi tähteä tietokantaan, vaikka luultavasti se olisi voinut saada neutraalimmalla suhtautumisella yhden tähden enemmän.

Kolme tähteä on kuitenkin kaukana viidestä ja niinpä olen hieman hämmentynyt siitä, kuinka kirja on saanut järjestään niin loistavia arvioita risinglaisilta. 135:stä henkilöstä 67% on antanut kirjalle viisi tähteä tietokantaan ja 27% neljä. Vain kolme prosenttia äänistä on alle tuon neljä tähteä. Osaisiko joku kertoa minulle, miksi Locke Lamoran valheet oli niin erityinen? Olen hämmentynyt.

Olen lukenut kirjan siis jo vuonna 2011 eli en voi sanoa enää muistavani lukukokemuksesta varsinaisesti muuta, kuin tuon syvän hämmennyksen siitä, kuinka oma mielipiteeni ei tuntunut lainkaan vastaavan muiden mielipidettä. Jos jotakuta kiinnostaa mitä olen tuolloin kirjasta ajatellut, kirjoitin marinaa aiheesta tuolloiseen blogiini. (Jos kirjaa ei ole lukenut, kirjoitus voi spoilata jotain.)

Mielestäni Lockent tekee erityiseksi omaperäinen maailma, Ocean's Eleven-veijaritunnelma, huumori ja kaikki tuo yhdessä. Itse koen myös hahmot tarpeeksi syviksi genren tarpeisiin. Toivottavasti pääsen kolmasosan kimppuun tällä viikolla..

"Vanamo" post=1992

Osaisiko joku kertoa minulle, miksi Locke Lamoran valheet oli niin erityinen? Olen hämmentynyt.

No, en tiedä, minusta se oli vain kerta kaikkiaan loistava ja persoonallinen. Fantasiaa (suosikkigenreni), mutta omalaatuista sellaista. Yhdistelmä jännäriä, veijariromaania ja fantasiakirjaa. Huumoria ja yllättäviäkin juonenkäänteitä, ja on vain hauska seurata Locken ja kumppaneiden huijausten onnistumista. Lisäksi on syvempiä tasoja, henkilöt ovat kiinnostavia ja todentuntuisia, ja esim. Locken ja Jeanin ystävyyssuhde on jotenkin koskettava. Niin ja fantasiamaisen "Venetsian" maagisuus! Nerokas idea mielestäni, ja ylipäätään maailma on hyvin rakennettu. Mitähän kehuja vielä keksisi. :D

Kiinnostavan sarjasta tekee se, että toinen osa Red Seas under Red Skies oli tosiaan aika erilainen kuin ykkösosa (vaikka jotain samaakin toki on). Ympäristön muutos tekee paljon. Kiinnostaa siis kovasti, mihin suuntaan sarja tästä vielä kehittyy: ennalta-arvattavuutta ei ainakaan ole..

Harmittaa kovasti, että sarjaa ei enää suomenneta.

Täytyy kyllä myöntää, että mä oon Vanamon linjoilla Lynchin suhteen. Luin ekan osan joskus 2007, melkein heti suomennoksen ilmestymisen jälkeen, joten muistikuvat ei oo kovin selkeet. Mullakin varmaan kovat odotukset vaikutti pettymyksen tasoon. Kirja meni kategoriaan ihan kiva, mutta jotenkin maailman hehkutettu erilaisuus ja päähenkilön omalaatuisuus tuntu varsin pinnalliselta. En myöskään onnistunu viehättymään itse maailmasta, se tuntui jotenkin... muoviselta. Lukeminen jäi ekaan osaan: muistan ajatelleeni, että voishan tätä kattoa miten tarina etenee, mutta ei koskaan tullut etittyä kakkososaa käsiinsä. Pitäis varmaan antaa sarjalle uusi mahdollisuus ja koittaa suhtautua kirjoihin viihteellisinä veijariromaaneina sen sijaan, että etsisi jotain tajunnanräjäyttäviä oivalluksia.

Vanamo: ei minusta siinä ole mitään outoa, ettei pitänyt Locke Lamoran valheista. En minäkään tykkää jokaisesta kirjasta, jolla on korkea keskiarvo Risingin tietokannassa. Esimerkiksi R.A. Salvatoren Kääpiöiden koti ansaitsee minusta korkeintaan kaksi tähteä, vaikka käyttäjäkeskiarvo on yli neljän.

Lynchin brittikustantaja laati virallisen TRoT-kirjatrailerin:

http://www.youtube.com/watch?v=sCstC_FEP9A

The Republic of Thievesin ilmestymisen kunniaksi Suvudu-blogi haastatteli kirjailijaa. Haastis on kiinnostavaa luettavaa. Lynch paljastaa, että hänellä oli jo aiemmin valmis versio TRoT:sta, mutta terveysongelmien takia tulos ei ollut tyydyttävä. Parantumisprosessin aikana hän joutui uudelleenkirjoittamaan lähes puolet kirjasta. Lynch työskentelee nyt täysillä The Thorn of Emberlainin parissa.

Olen pitkään leikitellyt ajatuksella lukea sarjan toinen osa, mutten ole vieläkään saanut aikaiseksi. Ensimmäinen osa viehätti minua tavallaan, juonitteluista oli hauska lukea ja henkilöhahmotkin olivat miellyttäviä. Minulle kuitenkin kävi vähän samoin kuin Vanamolle, sillä olin kuullut ja lukenut paljon ylistystä kirjasta, joten odotukset olivat korkealla. Tarina ei kuitenkaan sitten yltänyt odotusten tasolle. En tiedä paljonko asiaan vaikutti se, että luin samaan aikaan Patrick Rothfussin Tuulen nimeä, josta pidin heti ensihetkestä lähtien paljon enemmän kuin Locke Lamoran valheista. Locke ei napannut mukaansa kuin vasta tarinan loppupuolella, joten mitään varsinaista kiintymystä tarinaan ei ehtinyt syntymään.

Silti minua jäi kiinnostamaan hyvin paljon se, että mihin kirjan henkilöiden tarina etenee kirjan lopun tapahtumista ja vähäsen myös ne kaikki tapahtumat menneisyydessä, joihin vain viitattiin ylimalkaisesti. Eli kyllähän se kiinnostuksen herätti, mutta hiukan mietityttää jatko-osien luku, sillä ainakin toinen osa on näemmä jakanut mielipiteitä.

Emelie: toinen osa jakaa mielipiteitä uskoakseni siksi, että se on eri tyylinen kuin ensimmäinen. Kirjan alussa lukija saa vaikutelman, että Lynch vain toistaa Locke Lamoran valheiden "heist"-juonikuvion eri kaupungissa. Mutta sitten tarina lähteekin aivan uuteen suuntaan ja muuttuu Näytä spoilerimerirosvoseikkailuksi. Minä pidin Red Seas Under Red Skiesista edeltäjäänsä enemmän, sillä Lynch tuntui kehittyneen kirjailijana. Sivukirjasto-blogin suomenkielisen arvion näkee tästä.

Lynch sanoi pari vuotta sitten haastattelussa, että hän olisi voinut sijoittaa kaikki jatko-osat Camorriin ja kirjoittaa samanlaisia romaaneja kuin Locke Lamoran valheet. Mutta tämä ei koskaan ollut hänen tarkoituksenaan, ja ennen pitkää kirjoissa olisi näkynyt todellisen intohimon puute. Monia kriittisiä RSURS-arvosteluja lukiessani olen saanut mielikuvan, että nämä ihmiset odottivat juuri ensimmäisen osan toistoa.

Lynch on maininnut aikovansa kirjoittaa seitsenosaisen jatko-osasarjan Herrasmiesroistojen valmistuttua. Locus-lehden tuoreessa haastattelussa hän kertoo asiasta tarkemmin. Uudet kirjat tapahtuisivat noin 20 vuotta nykyisen sarjan päätöksen jälkeen. Jotkut vanhat hahmot palaisivat, mutta valtaosa henkilöistä olisi uusia.

Uuden sarjan kirjoittaminen riippuu siitä, myykö Gentleman Bastard Sequence tarpeeksi hyvin kustantajan mielestä. Mutta nykyinen sarja tulee Inherit the Nightissa selvään päätökseen.

Lynch sanoi blogissaan, että Locke Lamoran valheita on tähän mennessä myyty englanninkielisessä maailmassa noin 300 000 kappaletta. Brittikustantamon edustaja kiusoitteli Herrasmiesroistojen tulevilla tapahtumilla:

These books are plotted by an evil mastermind. Everything matters. Everything comes back. Nothing is forgotten. The seven books are KNOWN.

Locke’s destiny is cruel and magnificent and will take us all on a wild ride we could never have imagined in Book One.

Vaikka itse siis pidän toisesta osasta kovasti vielä toisellakin lukukerralla (luen sitä parhaillaan uusiksi, Republic of Thievesin kimppuun pääsen näillänäkymin maanantaina!), niin Näytä spoileriBugin (suom. Kirppu? aww.) ja koplan muiden jäsenten puuttuminen (nyt uudelleenlukiessa varsinkin tämä harmittaa kovasti, kun se Bastards and Knives nyt ilmeisesti peruuntui), sen myötä sanailun pienentynyt rooli, ja ylipäänsä Locken ja Jeanin riitely ovat sellaisia asiota, mitkä saavat kirjan tunnelman vähän synkemmäksi, mitä itse pidän pienenä miinuksena. Ja sitten tietty se äkkinäinen juonen suunnanmuutos, joka taas omasta mielestäni on positiivinen asia. 200-350-sivuisten urbaanifantasioiden tai vastaavien juonissa toisto ei niin vaivaa, mutta kyllä tämän paksuisen sarjan oikeuttamiseksi pitää mielestäni olla joko yhtenäinen eeppinen juoni (tyyliin Stormlight Archives) tai kunnolla vaihtelua Herrasmiesroistojen tapaan.

Tosin eiköhän omanlaisensa eeppinen juonikin saada jos tuohon yllälinkattuun Simon Spantonin kirjoitukseen on uskominen..

Itse en ole vielä ehtinyt lukemaan hänen kirjojaan, vaikka hyllyyn ovatkin jo saapuneet. Tänään piti noutaa toinen osa postista, koska se ei mahtunut postiluukusta. Ensimmäisen sain jo aiemmin ja kolmas osa tulee sitten kun se tulee.

Syy näitten ostoon ja hyllyyn hommaamiseen johtuu poikaystävästäni, joka innostui lukemaan lainaamani kaksi ensimmäistä osaa kirjastosta. Kolmattahan sieltä ei vielä löytynyt, joten päätettiin yhteistuumin hommata ne ihan hyllyyn asti. Enköhän minäkin ehdi ne joskus lukea, kun niin mielenkiintoiselta vaikuttavat.

"Jussi" post=2451

toinen osa jakaa mielipiteitä uskoakseni siksi, että se on eri tyylinen kuin ensimmäinen. Kirjan alussa lukija saa vaikutelman, että Lynch vain toistaa Locke Lamoran valheiden "heist"-juonikuvion eri kaupungissa. Mutta sitten tarina lähteekin aivan uuteen suuntaan ja muuttuu Näytä spoilerimerirosvoseikkailuksi. Minä pidin Red Seas Under Red Skiesista edeltäjäänsä enemmän, sillä Lynch tuntui kehittyneen kirjailijana.

Toinen osa alkaa kuulostaa entistä houkuttelevammalta. Locke on kuitenkin hahmona aika symppis kaveri, ja pidän Lynchin tavasta olla pelkäämättä satuttaa hahmojaan. Eli taidanpa etsiä kirjan käsiini nopeahkolla aikataululla.

Uusi haastattelu, josta itselleni tuli uutena tietona että sarjan 3 ensimmäistä kirjaa ovat oikeastaan vain taustatarinaa sille tarinalle minkä Lynch halusi alunperin kertoa. Aloin tänään lukemaan uusinta kirjaa, joka jatkuu taas suoraan siitä cliffhangerintapaisesta mihin kakkososa päättyi ja tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta. Etenkin se on lupaavaa että Republic of Thievesissä vaikuttaa olevan taas kakkososaa enemmän flashback-lukuja, jotka Lynch taitaa hyvin ja joissa ilmeisesti vihdoin saadaan vastauksia Näytä spoileriSabetha-asiaan, mikä on ainakin itseäni kiinnostanut.

Sain Republic of Thievesin vihdoin luettua. Yllättävän kauan piti vääntää, odotin parin päivän rupeamaa edellisten osien tapaan (luin Locke Lamoran valheet muistaakseni päivässä), mutta nyt en oikeastaan tempautunut tarinaan kuin pariin otteeseen.

Kirjan parhaana antina pidin Näytä spoileriSabetha-vastauksia ja ylipäänsä koko vanhojen Herrasmiesroistojen osiota, tuli jopa nostalginen olo, joskin myönnän suoraan että hypin joitain teatteripätkiä ja runoja silmäilytekniikalla yli, koska olen epäsivistynyt barbaari enkä jaksanut niistä kiinnostua. Samaan aikaan pääjuonessa nähtiin varsin klassisiakin Herrasmiesroisto-hetkiä ja pari Suurta Paljastusta, mutta ei vaan jotenkin tällä kertaa.. ei.

Jotenkin kirjasta jäi sellainen infoähkymöykkyolo, että tarkoitus oli vain kiivaasti sitoa juonenpäitä yhteen ja pohjustaa tulevaa, jotta sitten voidaan käydä suoraan asiaan. Eli tulevaisuuden kannalta varmasti tarpeellinen osa sarjan suuren kuvan kannalta. Siis viihdyttävyyden suhteen pieni notkahdus sarjan tasossa, mutta ymmärrettävästä syystä (ja silti fantasian kärkeä), joten loppuosien suhteen odotukseni eivät ole yhtään aiempaa matalammalla. Seuraava osa myös valmistunee nopeammin..

The Republic of Thieves pääsi avausviikollaan New York Timesin bestseller-listalla sijalle 17.

Lynch twiittasi eilen, että hänen amerikkalaiskustantajansa on hankkinut Yhdysvaltain oikeudet Herrasmiesroistojen neljänteen ja viidenteen osaan. Ilmeisesti alkuperäinen sopimus koski vain kolmea ensimmäistä kirjaa. Viime vuonna Lynch mainitsi eräässä yleisötilaisuudessa, että hänellä on brittikustantamon kanssa diili viidestä romaanista. Jos myynti pysyy tarpeeksi hyvänä, kirjailija uskoi saavansa sopimuksen myös sarjan kuudennesta ja seitsemännestä osasta.

Sekä britti- että jenkkikustantaja ehti laatia TRoT-kansikuvan, jota ei kuitenkaan käytetty. Jos Lynch olisi saanut kirjan nopeasti valmiiksi, olisimme varmaankin nähneet nämä. Lopultahan molemmat kustantamot päätyivät samaan kansimaalaukseen. Tässä alkuperäiset:

Brittiversio

USA-versio

Varkaiden tasavallan äänikirjan kansikuva Audiblessa on muuten järkyttävä.

Audiblen kannesta en sano mitään,mutta tuo USA-kansi olisi kyllä ollut tosi nätti..

Mitä eroa on noissa USA ja britti julkaisuissa?

"Nekrataal"

Mitä eroa on noissa USA ja britti julkaisuissa?

Ei niissä pitäisi olla mitään eroa, maat vain kuuluvat eri ns. kustannusalueisiin, jolloin niiden oikeudet myydään erikseen. Lynchin ja monien muidenkin tapauksessa siis eri kustantamot omistavat oikeudet teoksiin eri alueilla, joten siitä seuraa että kansikuvat ja välillä kirjojen nimetkin vaihtuvat eri alueiden painosten välillä.

Jussin viestistä päättelen, että he ovat kuitenkin päätyneet käyttämään samaa kansikuvaa, eli kirjoissa ei pitäisi olla muuta eroa kuin kustantamo (ja sitä kautta ehkä materiaali tai paperilaatu, mutta en usko sinun sitä kysyneen. )

Kuten Xariel sanoi. The Republic of Thievesissä on vielä sama kansikuva, joten ei ole väliä, kumman valitsee. Sen voi huomioida, että monien mielestä amerikkalaiskustantamojen kovakantiset kirjat ovat brittiversioita laadukaampia. Pokkareissa taas brittilaitokset ovat yleensä kestävämpiä.

The Lies of Locke Lamorasta ja Red Seas Under Red Skiesista suosittelen kyllä hankkimaan amerikkalaispainokset. Ellei sitten jenkkipokkareiden kansitaide häiritse liikaa. Näissä on nimittäin mukana kartat, jotka brittikustantaja hylkäsi:

Camorr
Tal Verrar
The Sea of Brass

Myös WSOY päätti jättää kartan pois Locke Lamoran valheiden suomennoksesta, vaikka esimerkiksi ruotsalaiskustantaja säilytti sen käännöksessään.

Paikallisesta kirjastosta tuli muuten viesti, että varaamani TRoT on noudettavissa. En kyllä pääse heti aloittamaan, koska täytyy aluksi lukea muita kirjoja (uusinnat täynnä tai joku varannut).

"Nekrataal" post=4166

Mitä eroa on noissa USA ja britti julkaisuissa?

Xariel ja Jussi jo ansiokkaasti vastasivatkin, mutta yksi olennainen ero niissä saattaa olla - oikeinkirjoitus ja jotkut sanavalinnat. Se on sitten itsestä kiinni tykkääkö enemmän britti- vai jenkkienglannista, aika pieniä ne erot on. Esim. colour vai color, favourite vai favorite.

Okei, kiitoksia selvennyksestä!

Lynchin ja brittikustantajan tavoitteena on, että neljäs kirja The Thorn of Emberlain ilmestyy lokakuussa 2014. Siis vain vuosi TRoT:n jälkeen. Ei ole ollenkaan varmaa, että tämä onnistuu.

Hieno tavoite, mutta aiheuttaisi onnistuessaan minulle ongelmia kahden Herrasmiesroistot-pienoisromaanin kanssa, jotka toimivat "siltana" TRoT:n ja TToE:n välillä. Pidemmällä tauolla ne ehkä ehtisivät ilmestyä kokoelmana normaalilta kustantamolta. Nyt on kai pakko ostaa The Mad Baron's Mechanical Attic ja The Choir of Knives Subterraneanin laitoksina kiskurihintaan... Odottelen, tuleeko pienkustantajalta kohta tiedotetta näiden julkaisusta.

Huomasin muuten, että vanhassa uutisessa TMBMA:n pituudeksi ilmoitetaan 45 000 sanaa. Lynch on tämän jälkeen muokannut tarinaa rajusti ja siirtänyt sen tapahtumaan ajallisesti TRoT:n jälkeen. En tiedä, onko pituus kasvanut vai vähentynyt. Alun perinhän TMBMA ja TCoK olivat prequel-tarinoita.

Lynchin viimeviikkoisessa twiitissä huomioni kiinnittyi kohtaan "Oh, it seems I need to finish a book, too." Voisiko finish-verbin käyttö viitata siihen, että The Thorn of Emberlain alkaa valmistua? Minä pääsen kohta aloittamaan The Republic of Thievesin, enää kolme kirjaa pitäsi lukea ennen sitä...

"Sini" post=1748

Kerrotaanpa asiasta mahdollisesti kiinnostuneille (saatettiin mainita jo vanhallakin puolella) että Scott Lynch seukkaa Elizabeth Bearin kanssa -> Bear on Finnconin 2014 kunniavieras -> Lynch on kans tulossa Jyväskylään!

WSOY paljasti ensi vuoden pokkarijulkaisunsa välille tammi-heinäkuu, eikä mukana ole toivomaani uusintapainosta Locke Lamoran valheista. Lynch ei toki ole virallinen kunniavieras, mutta jos Finnconiin osallistuvat (tai vaikka mahdollisen lehtihaastattelun lukevat) ihmiset kiinnostuvat bestseller-kirjailijan tuotannosta, eivät he voi ostaa Herrasmiesroistojen avausosan suomennosta muuten kuin käytettynä. Lynch on kansainvälisesti suurempi nimi kuin kukaan kolmesta kunniavieraasta.

Lynchin amerikkalaiskustantaja päätti vaihtaa The Lies of Locke Lamoran pokkarilaitoksen kansikuvan. Minä pidän uudesta

selvästi enemmän kuin aiemmasta versiosta: