Memmoin arvat

Aira Brink

7.0 / 10
3 arvosanaa

1. painos: Tammi, 1952. 
2. painos: Kansankulttuuri, 1980. Sidottu.

Kun Tuomas-piispa tuli ristin ja miekan voimalla saattamaan Suomen ainoan autuaaksi tekevän kirkon helmaan, oli hänellä vastassaan villi ja puoliksi pakanallinen kansa. Uljas, vaalea Hämeen heimo uhrasi vielä Lemmolle ja Tursolle pyhissä uhrilehdoissaan, ja naiset lauloivat iltaisin lapsilleen vanhoja pakanallisia laulujaan.

Hämeessä Tuomas, luostarin kasvatti, joutui outojen, salaperäisten tapausten pyörteeseen. Ei ollut vielä Lempo kuollut, ei vielä vanhojen jumalien mahti taittunut. Kuolemaansa saakka oli Tuomas-piispa rakastava Hämettä ja samalla kantava synkkää salaisuutta sydämessään.

Memmoin arvat on niitä nuorisonkirjoja, jotka pystyvät viehättämään jokaista, niin nuorta kuin aikuista. Jännitys pysyy herpaantumattomana loppuun asti ja lukija huomaa, että kirjailija, jonka esityksen pohjana on prof. Jalmari Jaakkolan historiantutkimukset, avaa aivan uusia näköaloja erääseen historiamme ratkaisevaan vaiheeseen.

Memmoin arvat sijoittui toiseksi pohjoismaisessa nuorisokirjakilpailussamme.

Julkaistu
1952 (Tammi)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  2. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Mai00
    lisäsi kirjan lukulistalle
  4. Thialfi
    muokkasi kirjan tietoja
  5. Celestine
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. FreakyMike
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  7. Vierran
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  8. Thialfi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  9. Vierran
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. FreakyMike
    lisäsi kirjan omistettuihin