Itkettää.
Häräntappoaseen ja muiden koulujuttujen vuoksi en voinut lukea tätä kunnolla yhteen putkeen. Koukuttava tämä silti on, vaikka onnistuinkin pyristelemään sen vaikutuksista ulos.
Uusia hahmoja (tai ainakin vasta tässä kirjassa kunnolla esiteltyjä hahmoja) marssi esiin ja aika moni valtasi sydämen. Oih, Doria... Musta Prinssi karhuineen on edelleen ihana, Resan ajatusmaailma herkkä. Lintusiemeniä. Jacobo hurmasi. Niin kaunis, säröinen hahmo. Pilalle hemmoteltu pentu, joka tahtoo vain rakkautta ja huolenpitoa.
Kamala Orfeus ja Nokisieppo. Käärmekallossa on asennetta. Mon kaksoiselämä. Tomusormen ja Briannan suhde. Kirja on hienosti jakanut kertojaääniä muillekin kuin Meggielle, mikä toimii erittäin hyvin.
Kieli ja teksti edelleen iskevät minuun. Kauniita sanoja, soljuvia lauseita, loistavasti valittuja sitaatteja...
Tapahtumat seuraavat toisiaan, ja kaikkeen tarvitaan jokaisen panostus. Närri ei yksinään olisi mistään selvinnyt, kaikki apu tuli tarpeeseen. Loppua itkin rajusti, koska se oli niin onnellinen. Taas on saatu sarja loppuun.
Tuskin Mustemaailmaan voisi yhtään mitään lisätä. Siinä on kaikki loistavan kirjan ainekset. Kaunis sarja.
