Incal
Alkuteos ilmestynyt 1981–1989. Kuvitus: Moebius. Tarina: Jodorowsky. Suomentaneet Kirsi Kinnunen ja Saila Kinnunen. 2. korjattu painos 2011: alkuperäinen väritys, uusi kansikuva. Sidottu.
Sisältö: Musta Incal; Valon Incal; Alinen maailma; Ylinen maailma; Viiden olomuoto: Uinuva galaksi; Viiden olomuoto: Planeetta Difool.
Legendaarisen Moebiuksen (mm. Tähti, Blueberry) ja kulttiohjaaja Jodorowskyn (mm. El Topo, Santa Sangre) avaruusooppera vihdoinkin suomeksi! Incal kertoo yksityisetsivä John Difoolista, joka tempautuu mukaan kosmiseen seikkailuun. Panoksena tähtienvälisessä sodassa on koko kaikkeuden kohtalo! Huikea avaruusooppera, täynnä huumoria, valloittavia hahmoja, vauhtia ja symboliikkaa. Tämä on yksi sarjakuvan kaikkien aikojen mestariteoksia, jonka veroista ei ole sittemmin nähty.
Moebius
Jean Giraud (1938–2012) oli ranskalainen sarjakuvantekijä. Tieteissarjakuvia tehdessään hän käytti taiteilijanimeä Mœbius. Hän osallistui monien tieteiselokuvien tekemiseen, kuten Alien (1979), Blade Runner (1982) ja The Fifth Element (1997).
Giraud kuului ranskalaisen sarjakuvalehden Metal Hurlant'in perustajajoukkoon. Lehdessä julkaistiin muun muassa jatkokertomuksena Moebiuksen Ilmatiivis autotalli (1976).