Katso ihmistä!

Lue lisää ...

Moorcock alkoi tehdä omia fanzineita jo lapsena ja myi niitä koulussa. Harrastajalehtien kautta hän tutustui muihin populaarikirjallisuudesta kiinnostuneisiin. Hän alkoi tarjota omia tarinoitaan tieteis- ja fantasialehtiin teini-ikäisenä ja aloitti toimittajan uransa vain 16-vuotiaana Tarzan-lehden toimittajana. 1960-luvun puoliväliin mennessä hän oli käsikirjoittanut kymmeniä eri sarjakuvia. Hän oli myös mukana toimittamassa Sexton Blake -rikossarjaa. Ensimmäisen romaaninsa Moorcock julkaisi 1961.

Moorcock eli boheemia elämää matkustellen peukalokyytiläisenä ympäri Eurooppaa. Hän salakuljetti Pariisista Henry Millerin kirjoja, jotka olivat tuolloin Britanniassa kiellettyjä. Hän soitti Lontoon rock-klubeissa bluesia, folkia ja poliittisia lauluja.

Moorcock oli liikkeellepanevia voimia 1960-luvun uudessa tieteiskirjallisuuden liikkeessä, jota kuvaamaan syntyi nimi uusi aalto. Vuonna 1964 hän sai toimitettavakseen englantilaisen New Worlds -tieteislehden. Hänen toimittajantyönsä ansiosta useat tieteiskirjailijat siirtyivät 60-luvun lopulla kokeelliselle linjalle. Ajan vapaamielisyys salli monien sellaisten tekstien julkaisun, jotka edellisellä vuosikymmenellä eivät olisi löytäneet kustantajaa. Moorcock julkaisi New Worldsissa muun muassa Jeesus-tarinaa epäsovinnaisesti käsittelevän kertomuksensa vuonna 1966. Pienoisromaani sai Nebula-palkinnon ja Moorcock laajensi sen romaaniksi Katso ihmistä (1969).

”Emme olleet niinkään kiinnostuneita tieteiskirjallisuuden kehittämisestä kuin halukkaita löytämään muotoja ja keinoja, joiden avulla voisimme kertoa todellisesta maailmasta ympärillämme.” Moorcockiin, J. G. Ballardiin ja muihin vaikutti yhtä paljon poptaide ja moderni musiikki kuin tieteiskirjallisuus. Suuri osa tieteiskirjallisuudesta oli kulkenut jäljessä valtavirran kirjallisuutta, koska suurin osa scifistä on viihdettä, jonka on mukauduttava kaupallisiin vaatimuksiin. J. G. Ballard nimitti näitä rajoituksia sf-ghetoksi. Moorcock antoi tieteiskirjailijoille tilaisuuden murtautua siitä ulos. Lehden toimittajana aloitti uransa esimerkiksi M. John Harrison. New Worlds joutui pian taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui julkaisemaan viimeisen numeronsa vuonna 1970. Uusi aalto ehti kuitenkin vapauttaa tieteiskirjallisuuden ja suuntauksen parhaat puolet ovat tulleet sen osaksi.

Moorcockin tunnetuin hahmo on albiino Elric. Ensimmäinen Elric-tarina ”Unelmoiva kaupunki” (1961) on suomennettu valikoimassa Velhojen valtakunta. Ainut suomennettu Elric-romaani Elric Melnibonélainen (1972) on sarjan ajallisesti ensimmäinen. Elric-tarinat syntyivät yrityksestä luoda jotain hieman erilaista kuin Howardin Conan-tarinat ja yhdistää tähän Mervyn Peaken ja goottilaisten romaanien dramaattista tyyliä nykyaikaisessa muodossa. 

Moorcock teki tunnetuksi sanan multiversumi. Hänen tuotantonsa läpi kulkee monikaikkeuden tarusto, jossa kaikki todellisuudet ovat olemassa samanaikaisesti, kaikki historia on päättymätöntä kamppailua järjestyksen ja kaaoksen välillä ja kaikki sankarit ovat saman Ikuisen sankarin henkilöitymiä eri todellisuuksissa.

”En harjoita 'maailmanrakennusta' enkä ole kiinnostunut siitä mitä pidän ristisanatehtävien tekona – keinotekoisten kielten ja maitten talouksien keksimistä ja niin edelleen – ja jätän sellaisen ihmisille jotka pitävät sen tekemisestä. Etsin nopeinta tapaa kertoa haluamani tarina. Olen pohjimmiltaan tarinankertoja ja lajityyppi jossa kerron tarinan on valittu vain koska se on sen kertomiseen paras laji jonka tiedän. Mutta sen jälkeen kun aloitin, on kasvanut teollisuudenala tyydyttämään ihmisiä fantasiapaoilla. Minun fantasiani ovat tietysti todellisuuspakoa, mutta ne eivät ole sitä pohjimmiltaan, koska ne on kirjoittanut joku joka pitää parempana kohdata se joka pelottaa häntä suuresti.”

”Olen usein sanonut että olen tieteiskirjailija, joka teeskentelee kirjoittavansa fantasiaa, sillä käytän kirjojani pikemminkin varsin monimutkaisten moraalisten ongelmien tutkimiseen kuin nostalgisen todellisuuspaon harjoittamiseen, jollaiseksi suuri osa tavallisesta fantasiasta ja ikävä kyllä myös tieteiskirjallisuudesta on muuttunut.” (Keith Danielsin haastattelu Suicidegirls-blogissa) Anarkistiksi tunnustautuvan Moorcockin mukaan useissa hänen tarinoissaan on opetus, että ihmisten ei pitäisi luottaa jumaliin tai sankareihin vaan etsiä jumalallista ja sankarillista itsestään, olla oma johtajansa ja seurata omaatuntoaan.

Moorcock pitää muun muassa Jonathan Carrollin, China Míevillen, Alan Mooren, Jeff VanderMeerin ja Gene Wolfen omaperäisistä teoksista. Klassikoista Moorcockin suosikkeja ovat Walter Scott, Aleksandre Dumas, Honoré de Balzac ja Charles Dickens, modernisteista Joseph Conrad, Marcel Proust, Thomas Mann ja Virginia Woolf sekä valtavirran nykykirjailijoista Thomas Pynchon, Don DeLillo ja Walter Mosley.

1990-luvulta alkaen Michael Moorcock on asunut yhdysvaltalaisen vaimonsa Lindanm kanssa Teksasissa ja Pariisissa. Teksasissa Michael ja Linda asuvat Bastropin pikkukaupungissa lähellä Austinia vanhassa talossa kirjoineen ja kissoineen.

Lähteitä

Juhani Hinkkanen: ”Michael Moorcock”. Tähtivaeltaja 4/1987.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ, 2003.