Apina ja Uusikuu

Yksityisetsivänä työskentelevä ihmisapina saa toimeksiannoksi suojella tangolaulaja Lunaa äärimmäisen vaaralliselta Eesaulta. Sattuuko Eesau olemaan vain jazzin ystävä, vai miksi hän haluaa saada Lunan hengiltä?

Outo mutta kiinnostava lähtöasetelma. Eikä outous Apinassa ja Uusikuussa suinkaan siihen jää. Helpompi vastata kysymykseen, mikä kirjassa ei ole outoa. Siis, tulevaisuuden Helsingin mieleen tuovassa Dystopoliissa gangsterit sotivat pitkin rajalinjoja, jotka on vedetty musiikkimieltymysten mukaan. Päähenkilö Hanuman yrittää pitää haulikonluodit erossa suojatistaan ja samalla saada tolkkua itsestään ja menneisyydestään.

Mielikuvituksellinen, taidokas, erikoinen, hämmentävä ja ihana. Hyvönen on luonut uskottavan karun kaupungin ja joukun häikäilemättömiä kaupunkilaisia, tarinan, joka pitää otteessaan. Hanuman on päähenkilönä erilaisuudestaan, pahoista puolistaan ja vihamielisestä luonteestaan huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) hyvin samaistuttava ja sympaattinen hahmo. Kirjoitustyyli on polveileva ja paikoitellen jopa hieman sekava, mutta tyyli sopii ja kuuluu tähän erikoiseen ja ihmeelliseen kokonaisuuteen. Lukekaa, hyvät ihmiset.

Apinan ja Uudenkuun tyyli ja päähenkilöt ovat varsin kiintoisia, etenkin rakkaustarina on onnistunut. Maailma jää kuitenkin hajanaiseksi ja keinotekoiseksi, kieli rönsyilee, tappeluita ja pituutta on liikaa. Kirjan esinäytös voi vaikuttaa sekavalta. Lukemisen voi aloittaa ensimmäisestä luvusta ja esinäytöksen lukea sopivassa kohtaa ennen loppunäytöstä, kun on saanut enemmän vihjeitä kaupungista.

Yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. Tulen lukemaan tämän vielä monta kertaa, sillä en usko että yksi kerta riittää koko rikkaan tarinan ymmärtämiseen. Minulla kesti pitkään tajuta mikä tässä kirjassa oli niin erilaista. Sitten ymmärsin sen: Hyvönen ei missään vaiheessa aliarvioi lukijaa. Mitään ei väännetä rautalangasta, ei selitetä liikaa. Sen sijaan että maailma rakennettaisiin pala palalta lukijan silmien eteen, se onkin jo valmis kaikessa syvyydessään, ja lukija saa nähdä ja kokea sen hahmojen kautta. Olen kuullut valitettavan että toimintaa ja juonenkäänteitä olisi liikaakin. Minusta niitä on juuri sopivasti. En siltikään saanut vaikutelmaa että tapahtumia olisi väkisin ängetty mukaan, vaan tarina on alusta loppuun täydellisen sulavaa ja soljuvaa. Hahmoilla on persoonaa. Jopa vähäpätöiset sivuhahmot ovat valtavan kiinnostavia, ja jättivät toivomaan että heistä olisi kuullut lisää. Hanuman itse on elämää suurempi henkilö. En halua kertoa juonesta yhtään enempää kuin mitä takakannen teksti paljastaa. En tainnut edes lukea sitä, älkää tekään. Kokekaa tarina itse.