Metafiktio
Metafiktio on kirjallisuuden avainsana, joka viittaa teoksiin, joissa korostetaan niiden fiktiivistä luonnetta ja rikotaan perinteisen tarinankerronnan rajoja. Metafiktiiviset teokset voivat kommentoida itseään, leikitellä kerronnan rakenteilla tai tehdä lukijan tietoiseksi siitä, että hän lukee fiktiivistä teosta. Tämä voi tapahtua esimerkiksi siten, että hahmot tiedostavat olevansa tarinassa, kirjailija puuttuu kertomukseen tai tekstissä viitataan sen omaan rakenteeseen.
Metafiktio voi esiintyä monenlaisissa genreissä, kuten romaanissa, näytelmissä, sarjakuvissa ja lastenkirjallisuudessa. Klassisia esimerkkejä ovat Miguel de Cervantesin Don Quijote, jossa päähenkilö lukee itsestään kertovia tarinoita, sekä Laurence Sternen Tristram Shandy, joka rikkoo perinteistä romaanikerrontaa omalaatuisilla rakenteellisilla ratkaisuilla. Modernimmista teoksista Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies ja Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 hyödyntävät metafiktiivisiä keinoja, kuten suoraa puhetta lukijalle ja tarinan kommentointia.
Metafiktio voi olla humoristista ja leikkisää, kuten Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjassa, tai se voi käsitellä syvällisempiä kysymyksiä todellisuuden ja tarinan suhteesta, kuten Paul Austerin New York -trilogiassa. Myös lastenkirjallisuudessa metafiktiota käytetään paljon, kuten Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa tai Mo Willemssin Älä anna kyyhkyn ajaa bussia!, joissa hahmot rikkovat kertomuksen perinteisiä rajoja.
Metafiktiivinen kirjallisuus haastaa lukijan pohtimaan, miten tarinat rakentuvat ja miten ne vaikuttavat todellisuuden hahmottamiseen. Se on usein kokeellista, itseironista ja monitasoista, ja se voi lisätä lukukokemukseen uudenlaista vuorovaikutteisuutta ja tietoisuutta fiktion keinotekoisuudesta.
Suosituimpia kirjoja
