Uskollisen vaimon kyyneleet
Uskollisen vaimon kyyneleet: Myytti Meng Jiangnüsta. Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Riina Vuokko. Sidottu, kansipaperi.
Legenda naisesta jonka kyynelet mursivat Kiinan muurin
Teos kertoo uudestaan ikivanhan tarinan Binusta, naisesta, jonka mies on lähetetty kauas kotikylästään rakentamaan Kiinan muuria. Kun talvi lähestyy eikä miehestä kuulu mitään, Binu valmistaa lämpimän takin ja lähtee matkalle pohjoiseen viemään sitä miehelleen. Matkaseurana hänellä on poikaansa etsivä sammakko. Vaikeuksien kautta Binu pääsee perille mutta liian myöhään: mies on kuollut sortumaonnettomuudessa ja makaa muurin alla. Lohduton Binu istahtaa vuoren rinteelle ja saa itkullaan ensin virkamiehet kiukustumaan ja maan järkkymään. Ja sitten koko Kiinan muurikin alkaa vapista...
Tong Su
”Su Tong on Kiinan menestyneimpiä ja myös kansainvälisesti tunnetuimpia nykykirjailijoita. Suzhoussa vuonna 1963 syntynyt Su aloitti kirjailijanuransa 1980-luvulla ja kohosi suuren yleisön tietoisuuteen 90-luvun alussa, kun Sun pienoisromaaniin perustuva, Zhang Yimoun ohjaama elokuva Punainen lyhty keräsi ylistäviä arvioita pitkin maailmaa. Myös muut Sun teokset ovat olleet elokuvantekijöiden suosiossa, muun muassa kirjoista ”Jasmiininkukkia" ja "Riisi" on tehty elokuvaversiot. Suomeksi hänen tuotannostaan on käännetty Uskollisen vaimon kyynelten lisäksi vain Punainen lyhty.