Mustaa

Ted Dekkerin Kehä-trilogia on saanut paljon kehuja ja sen arviot ovat olleet hyviä, joten odotin mielenkiintoista lukukokemusta. Näin ei kyllä käynyt, ei tässä kirjassa ollut mitään mieltä. Minä en todennäköisesti ollut sitten ihan kohdeyleisöä. Tässä kirjassa oli vaan kaikki pielessä. Jo heti ensimmäisenä minua tökki kirjan nimi: Mustaa - pahan synty. Sana "paha" on todella ongelmallinen, koska se on määritelty hyvin pitkälti kristinuskon kautta. Joku on paha, jos se ei ole hyvä kristinuskon mielessä. Sana on ihan liian mustavalkoinen. Toki, koko kirjassa oli musta-valkoinen asetelma (mustat lepakot vs. valkoiset lepakot; maailman tuhoajat vs. maailman pelastajat). Päähahmosta Thomasista yritettiin tehdä harmaata hahmoa hyvin Adam-henkisesti (syö kiellettyä hedelmää), joka vaan tympäisi. Jos teki kiellettyjä asioita, pahuus valtasi maailman. Tiesin jo aloittaessani lukemaan, että kirjan teema on kristillinen, mutta luulin, että kristillisyys olisi ujutettu tekstiin huomaamattomasti. No ei ollut, sitä hierottiin naamaan ihan joka käänteessä. Jos kirjoittaa tällaista tekstiä, olisi kirjan juoni voinut olla edes omalaatuinen, mutta ei. Maailmojen vaihto olis sinänsä jännä ajatus, mutta jos teemana oli sitten se, että koko väestön tappava virus iskee, niin se romutti kaiken. Olen tästä aiheesta lukenut aikaisemminkin paljon paremmin toteutettuja kirjoja. Ja miksi pahisten motiivina on taas tappaa kaikki, koska voidaan... Hahmotkin olivat hyvin yksioikoisia ja pahvisia. Thomasin kohdalla ei olut osattu edes päättää millainen hän olisi vaan luonne ja tapa tehdä asioita muuttui tilanteen mukaan. Ja Rachelle oli puolestaan vaan ihan mielettömän ärsyttävä. Joo, ei ollut minua varten tämä kirja, ehkä se soveltuu paremmin niille lukijoille joita ei haittaa yliedustettu kristillisyys.