En ehkä arvottaisi tätä neljällä tähdellä, jos en olisi yhdeksän-, kymmenvuotiaana lukenut tätä puoleentuhanteen kertaan ja pelännyt.
Luurankopuro on allekirjoittaneelle henkilökohtaisesti merkittävä kirja, ensimmäinen, jota pelkäsin todella. (Goosebumpseja ei lasketa.) Aina nykyäänkin kun pelkään jotain, luen terapiaksi Carmania. Olen pelännyt tämän jo aikaisemmin.
Tunnelma oli ihana, se sai rakastumaan. Enää en päässyt mukaan niin tiiviisti. Onneksi luin tämän lapsena. Teksti vei mukanaan kymmenvuotiaan, enää en ihastellut sen kummemmin. Hahmoista Sarah on hauska, joskaan videoiden versio ei tuntunut samalta. Ryanilla oli kirjassa enemmän asennetta, videoilla ei nyt muuta näkynyt kuin kipsi.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun katsoin video. Pientä googlailua täytyi tosin suorittaa, kun salasanat oli rasittavasti suomennettu. En kritisoi näyttelijätyötä, vaikken sitä ihmeemmin arvostanut. Viimeinen video toi uuden käänteen juoneen, ja koin hetkellisen itkupotkuraivarin, kun en tästä ollut lapsena perillä. Kuitenkin, videot olivat hyvä ajatus ja antoivat hyviä taukopaikkoja levottomalle lukijalle. Eläköön rajaton internetyhteys.
Rakas, rakas kirja, jonka olen lukenut ja tulen lukemaan vielä useampaan kertaan.
