Koko kirjan paras asia oli kun Rachel lopulta kertoi Tammylle ja Rafille olevansa noita. Sähläykset naurattivat loputtomiin, mutta ero Rafin kanssa oli hyvä vastapaino kaikelle hilpeydelle.
Rakastin rakastin RAKASTIN italialaista samsorta-ompelimoa! Tuollainen olisi oikeassa elämässäkin ihanaa... :)
Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu.
Abrakazam!
Siskokset Rachel ja Miri ovat huomanneet, että noidanelämä on tosi huisia – tukka on aina hyvin ja vaatteetkin voi taikoa sopiviksi. Vasta kun he ystävystyvät teininoita Wendalinen kanssa, he saavat tietää, että noitana olemiseen kuuluu myös samsorta, jossa uudet loitsijat vihitään taikuuden saloihin ja joka on samalla myös iso noitadebytanttijuhla. Siis bileet!
Samsortaan ei pääse ellei ole käynyt noitakoulua, ja sinne Miri ja Rachelkin suuntaavat. Paikka vilisee muita noitatyttöjä ja varsinkin velhopoikia. Yhtäkkiä siskokset ovat saaneet paljon uusia ystäviä, joiden kanssa tehdään hauskoja taikamatkoja surffailemaan, laskettelemaan ja juhlimaan eri puolille maailmaa. Noitakoulussa opiskelee myös eräs hyvännäköinen Adam, ja vaikka Rachelilla on ihana poikaystävä, hän huomaa miettivänsä, miltä tuntuisi suudella velhoa…
Kirjasarja
Sarjalla ei ole virallista suomenkielistä nimeä. Alkuperäinen nimi on All About Rachel Trilogy, laajennetussa muodossaan Magic in Manhattan Series.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
1 arvioMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
