Pimeyden olennot
Suomentanut Virpi Kuusela. Nidottu.
Kolme hyytävää – mutta samalla kiehtovaa – tarinaa tuonpuoleisen ja kuolevaisten rajamailta. Tarvitaan vain pisara, punainen pisara, niin rakkauden portit voivat aueta vampyyreillekin.
Tanssiva kuolema, Charlaine Harris (True Blood -sarjan kirjoittaja)
Layla LaRue LeMay on saanut kokea elämässään pahuutta enemmän kuin yhden elämän verran. Työ tanssijana vampyyrin parina ei hänen mittapuussaan aiheuta kauhua laisinkaan. Ja pian hän saa myös huomata, että kolmesataavuotias Sean O'Rourke on sydämellisempi kuin monet kuolevaiset, joita hän elämässään on joutunut kohtaamaan. Kun vanha painajainen muuttuu taas todeksi, on Sean ainoa johon hän voi luottaa.
Iltahämärän valat, Maggie Shayne
Rachel Sullivanilla on lapsesta saakka ollut tunne, että joku tuntematon kulkee hänen rinnallaan aina valmiina pelastamaan hänet. Taikauskoa tai ei, mutta antropologina hän on päättänyt selvittää, jos nyt ei kaikkea yliluonnollista, niin ainakin kotikylänsä linnaan liittyvät kauhukertomukset. Heti kylään saavuttuaan hän tapaakin mystisen ja tutunoloisen miehen, joka sanoo asuvansa linnassa.
Donovan O'Roark on ollut vainottu siitä saakka kun hän nousi kuolleista omissa hautajaisissaan. Hänen oma perheensäkin ajoi hänet luotaan. Nyt hänen nuoruudenrakkautensa sukulainen suoraan alenevassa polvessa tunkeutuu hänen elämäänsä ja linnaansa uteliaana ja pelottomana. Onko Rachel vain kyläläisten lähettämä syötti, vai olisiko maailma jo valmis hyväksymään hänet?
Aamuyön morsian, Marilyn Tracy
Tara Michaelsin koston päivä oli koittanut. Sisarensa muistojuhlissa hänen päämääränään oli antaa paholaisen maistaa omaa lääkettään. Paholainen oli murhannut hänen sisarensa. Yhdessä Charlenen sulhasen kanssa Tara aikoi ajaa Gavin Deveroux'n ansaan. Sen tehdäkseen hän oli valmis mihin vain, jopa pika-avioliittoon Gavinin kanssa, vaikka tämä ei edes ollut mies vaan pimeyden olento. Kiihkeän vuorokauden aikana Taran oli kuitenkin muutettava mielipiteitään hyvästä ja pahasta ja yhdessä Gavinin kanssa opeteltava elämässä tärkein: rakkaus.
Charlaine Harris
Charlaine Harris (s. 1951) syntyi ja kasvoi Mississippijoen suistossa. Hän alkoi kirjoittaa vakavasti opiskellessaan Memphisissä, aluksi näytelmiä ja myöhemmin kirjoja.
Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan päähenkilö on louisianalaisessa baarissa työskentelevä, telepaattisilla kyvyillä varustettu tarjoilija. Stackhouse kiinnostuu salaperäisestä miehestä. Romanssin tiellä on vain yksi mutta: mies on vampyyri. Sarjan maailmassa vampyyrit ovat muutamaa vuotta aikaisemmin tehneet olemassaolonsa tunnetuksi ihmisille, ja sarjassa kuvataan vampyyrien ja ihmisten yhteiseloa.
Kirja-arvioita
Sanottakoon aluksi, että sain tämän kirjan lainaan anopiltani ja luin sen alusta loppuun pikapuoliin sen jälkeen. Kansi näytti houkuttelevalta, mutta sisältö ei ollut aivan niin mieleenpainuva kuin olisin toivonut. Tarinat olivat kuitenkin kiinnostavia ja kirjan sai luettua ilman sen suurempia ongelmia.
Jooo-o..... Elikkäs luin tästä kokoelmasta vain ensimmäisen. Se oli ihan hyvä ja siitä nuo tähdet annankin. Kiinnostus heräsi kun näin kirjailijat, mutta vain ensimmäisen kanssa pääsin ensimmäisiä sivuja pidemmälle. En kyllä todennäköisesti koskaan tule lukemaan noita kahta jälkimmäistä, sillä ensimmäinen oli ehkä hieman liian roisi minulle... seuraavista luin siis muutaman sivun, mutta en koskaan päässyt sen pidemmälle sillä, vaikuttivat hyvin erilaisilta siihen nähden mitä yleensä luen....