Olen törmännyt Kissatyttö kirjaan useastikkin netissä, ja kaupoissa. Kun sain tietää, että kirjastosta sitä en löytäisi, oli pakko tietenkin kaivaa kudetta ja ostaa kirja omaan hyllyyn. Minulla on aina ollut epäluuloja sellaisia sarjoja kohtaan, missä muututaan eläimiksi. Poikeuksena tietenkin sudet, jotka ovat tuttuja ja suloisia, ja voisin nyt hölistä tuntikausia parista näyttelijästäkin, jotka ovat oikein ihania ja susimaisia, mutta eksyisin aiheesta. Kissaksi muuttuminen oli uusi juttu, ja päätin kokeilla.
Pidin kirjan nopeatempoisuudesta. Koko ajan tapahtui jotain, mutta tapahtumat eivät vyöryneet liian nopeasti. Faythe oli itsenäinen ja itseppäinen nainen, joten luonnollisesti pidin hänestä. Prinsessat ovat jo niin last season, itsenäiset naiset ovat tätä päivää.
Muutkin henkilöhahmot iskivät minuun totaalisesti. Varsinkin Faythen veljet.
Marc jäi hieman etäiseksi minulle. Kävi monesti niin, että olin keskittynyt lukemaan Ethan veljen ajatuksia, kun tajusin, että: "Oho, en huomannutkaan, että Marc puhui. Ai, se ehdotti jotain...okei"
Ja sitten ihana ja valloittava Jace. Miten voi ollakkin niin, että kaikki Jace nimiset henkilöhahmot ovat ihania. Vaikkakin täytyy sano, että Jace on minun ajatuksissani aina Varjometsästäjä...Heh hee. Mutta takaisin tähän sarjaan. Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että Jace on oikea mies Faythelle.
Lopputapahtumat veivät mukanaan, ja tuntui, että olin itsekkin vankina häkissä. Yllätyin erään pahiksen henkilöllisyydestä, mikä on hyvä juttu. Rakastan sitä, että en osaa ennustaa juonta, ja tässä kirjassa en siinä juurikaan onnistunut. Suosittelen kirjaa kaikille, joita ei pieni kliseisyys ja kissat haittaa!