Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu.
Ravisteleva kertomus tuhotusta maailmasta ja uudesta alusta
Nuori Aria on elänyt koko elämänsä Haave-nimisessä kaupungissa, suljetussa kapselimaisessa tilassa, jonka ruoka, vesi ja jopa hengitettävä ilma tuotetaan muualla. Kaupungin ihmiset elävät arkeaan virtuaalimaailmassa, jossa fyysinen läheisyys on harvinaista: kaikki elämykset kivuntuntemuksia myöten luodaan keinotekoisesti. Aria ei ole koskaan nähnyt oikeaa taivasta, aurinkoa, tulenliekkejä tai metsän puita.
Ulkopuolella elävä Perry sen sijaan on kamppaillut aina todellisten ja pelottavien haasteiden kanssa. Vaaralliset kulkutaudit, nälkä ja rajut eetterimyrskyt ovat arkipäivää sekä Perrylle että hänen heimolleen. Ekologisen katastrofin kokeneessa maailmassa jokainen taistelee olemassaolostaan ja ihmisyyttä mitataan elämän hinnalla.
Normaalioloissa heidän tiensä eivät olisi koskaan sivunneet toisiaan, mutta yksi painajaismainen ilta piirtää molempien elämänviivat uusiksi. Ariasta ja Perrystä tulee vastentahtoisia liittolaisia ja yhdessä he kohtaavat maailman, jossa kaikki on totta, tunteet paljaita eikä sattumanvaraisuudelle löydy kaavaa.
Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi, joka herättää antiutopisen tulevaisuuden eloon hätkähdyttävän väkevällä tavalla. Latautuneiden yksityiskohtiensa kautta se nostaa esiin ihmismielen haurauden ja musertamattoman voiman.
”Paljaan taivaan alla on vahva aloitus trilogialle, joka kuvaa ihmiskuntaa yhtäaikaisesti menneessä ja tulevassa. Samalla kirja väläyttää yhtä mahdollista skenaariota siitä, mihin suuntaan ihmiskunta eriarvoistumisensa ja välinpitämättömyytensä vuoksi on kulkemassa.” – Anni-Helena Leppälä, Kansan Uutiset Viikkolehti
Kirjan tapahtumat
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- antoi kirjalle arvosanan 8/10
- kirjoitti kirja-arvion
- antoi kirjalle arvosanan 8/10
- antoi kirjalle arvosanan 8/10
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- kirjoitti kirja-arvion
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- lisäsi kirjan tietokantaan
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
