Uusi maailma
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Nidottu.
Tähtifantasia-palkinto 2013.
NAUTITTAVAA FANTASIAA MIELIKUVITUKSEN MESTARILTA
Nelimaa käy päättymätöntä sotaa hyönteisvihollisiaan vastaan. Kuolemattomien Piiri johtaa joukkojaan yhä verisempiin taisteluihin, kunnes Piirin Arkkitehti kehittää ennennäkemättömän kunnianhimoisen suunnitelman.
Keisarin Airut Jant Shira painiskelee toisenlaisten ongelmien kanssa: hänen on löydettävä Linnan Jousimiehen villi tytär, joka on karannut syntiseen Hacilithin kaupunkiin.
Silloin Nelimaan ylle laskeutuu uusi uhka. Siitä selvitäkseen sisällissotien runteleman Piirin on yhdistettävä koko Nelimaa viimeiseen voimanponnistukseen.
Steph Swainston (s. 1974) on brittiläinen fantasiakirjailija. Hänen palkitun trilogiansa aiemmat osat ovat Kuolemattomien kaarti ja Aika on lahjoista suurin.
”Steph Swainston visualisoi hurjat miekkataistelut, myrskyssä natisevat purjelaivat sekä nuolisateen pimentämät sotatantereet niin taiten, että lukijasta tuntuu kuin hänet olisi heitettyy tapahtumien kokijaksi.” – Helsingin sanomat
”Moderni fantasia, joka valloittaa lukijansa terävällä henkilökuvauksella ja kekseliäillä ideoilla.” – Tähtifantasia-palkintoraati
Steph Swainston
Steph Swainston on syntynyt 1974 Bradfordissa Yorkshiressa. Hänen esikoisromaaninsa Kuolemattomien kaarti ilmestyi 2004. Teos sai William L. Crawford -palkinnon parhaasta esikoisfantasiasta ja Swainston oli ehdokkaana parhaan uuden kirjailijan John W. Campbell -palkinnon saajaksi. Teoksen suomennos oli Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaana ja sarjan kolmas osa sai palkinnon 2013.
Swainston opiskeli Cambridgen ja Walesin yliopistoissa ja valmistui arkeologiksi. Hän työskenteli arkeologisilla kaivauksilla, kirjakaupoissa, lääkeyhtiössä, avustajana eläinlääkärin laboratoriossa, kanavavahtina, pyroteknikkona ja Britannian puolustusministeriön tutkijana. Swainston on Asperger-henkilö. Hän harrastaa neurologiaa ja lenkkeilyä ja pitää eläinten tarkkailemisesta, erityisesti lintujen. Swainston vieraili Suomessa Åconissa 2009.
Nelimaa-trilogia
Sarjalle ei ole virallista suomenkielistä nimeä.
Kaksi Nelimaa-romaania jätettiin suomentamatta. Above the Snowline (2010) on johdanto-osa, joka kertoo tapahtumista ennen sarjan ensimmäistä kirjaa. Fair Rebel (2016) taas on jatkoa trilogialle.
Lisäksi vuonna 2018 ilmestyi Nelimaa-novellikokoelma Turning Point.
Nelimaa-trilogia sisältää 3 kirjaa.
Kirja-arvioita
Nelimaa-sarjan yhtenäisen juonilinjauksen muodostavat ensimmäinen osa Kuolemattomien kaarti ja Uusi maailma. Toinen osa Aika on lahjoista suurin vaikuttaa enemmänkin irralliselta välinäytökseltä. Uudessa maailmassa käydään sotaa turilaita vastaan ihan urakalla, mutta silti Uusi Maailma on ehkä sarjan syvällisin osa. Kirjan kantavana teemana on nuoren tytön kasvutarina. Salaman teini-ikäinen tytär Cyan kapinoi ja kokeilee rajojaan ja uhmaa vanhempaansa. Toisaalta kirja kertoo myös vanhemmuuden vaikeudesta sekä elämän muutoksesta ja sen aiheuttamasta luopumisen vaikeudesta tai helpotuksesta. Cyanin lisäksi tarinan keskiössä on Salama (yksi luku keskellä kirjaa on poikkeuksellisesti nimettykin Salman luvuksi). Myös parantajanaisesta Raynestä sai hyvän kuvan ja hänen puhettaan elävöitti kivasti murteellinen käännös suomennoksessa. Minulla jäi tunne, että kirjasarja loppui ennen kuin ehti alkaakaan ja mielenkiintoisimmat vaiheet olisivat vasta edessäpäin. Sen verran nautittavaa lukeminen on tähän asti ollut, että jatkoakin mielellään lukisin. Toivottavasti Swainston vielä palaa Nelimaahan ainakin yhden kirjan verran ja kirjoittaisi sarjalle kunnollisen lopetuksen.