Lovecraftin lähteillä

Kokoelman aloittaa Markku Sadelehdon asiantunteva esipuhe. Ensimmäinen novelli on Robert Blochin Kulkija tähdistä, joka on aikaisemmin suomennettu niemellä Teurastaja tähtien takaa. Aikaisemmasta suomennoksesta on kulunut lähes 50 vuotta, joten sen uudelleen suomennos ja ottaminen mukaan tähän antologiaan on perusteltua, varsinkin koska kyseessä on erinomainen ja teemaan osuva Cthulhu tarina. Tarina on omistettu Lovecraftille ja sisältää sisäpiirin huumoria. Lovecraft kirjoitti tarinalle vastineen Vainooja pimeydestä ja Bloch täydensi vielä kokonaisuutta vuonna 1950 tarinallaan The Shadow from the Steeple. John Martin Leahyn Amundsenin teltassa sijoittuu Antarktiselle alueelle ja tuo mieleen John W. Campbellin Olento novellin ja siitä filmatisoidun Carpenterin The Thing elokuvan. Leahyn olio on yksioikoisempi ja tarina on muutenkin yksinkertaisempi kuin myöhemmin kirjoitettu Olento, mutta viihdyttävä tarina on silti. Clark Ashton Smithin Yoh-Vombisin holvit sekä Frank Belknab Longin Avaruuden ahmijat tarinoissa vieras olio hyökkää uhrinsa kimppuun pään/aivojen kautta. Kosmisessa Donald Wandrein Punaiset aivot tarinassa aivot näyttelevät myös merkittävää osaa, mutta eri roolissa kuin edellisissä tarinoissa. Henry Kuttnerin Salemin kauhu tarinassa kohdataan noitamenoja ja Robert E. Howardin Yön lapset on puolestaan Howardin ”liskoihmiset/käärmekansa” tarinoita, mutta ei niistä paras. Muita on suomennettu toisissa kokoelmissa. Kirjailijain ketjutarinaa Arvoitus tuolta puolen luki mielenkiinnolla. Suomennoksessa on ilahduttavasti merkitty kunkin kirjailijan kirjoittama osuus lihavoimalla aloitus. Kyseessä on kosminen mielenvaihto tarina. A. Merrittin Kuutamon allas on hieman liian pitkä tarina kuunsäteen herättämästä ilmiöstä ja sen vaikutuksesta ihmisiin. Samantapaista vaikutusalttiutta esiintyy Arhur Machenin Kertomus mustasta sinetistä tarinassa. Siinä on sisäkkäinen kerronta tekniikka - nuori nainen kertoo tarinaa professorille, mutta päätarina on toisen tieteilijän vuosia kestäneestä merkillisetä tutkimuksesta, jonka luonne selviää loppupuolella tiedemiehen naiselle jättämän kirjeen muodossa. Kokoelman päättää ennestäänkin suomennettu Guy de Maupassantin psykologinen kauhutarina Horla. Tällä kertaa tarina on suomennettu alkukielisestä versiosta ja tarina vaikutti paremmalta kuin vuosia sitten lukemani aiempi suomennos. Horla on hyvä lopetus hyvälle antologialle. Lopuksi sananen kirjan ulkoisesta olemuksesta: Pidän kirjan synkästä metsäisestä kansikuvasta. Kansi on pinnoitettu muovilla ja tuntuu miellyttävältä hyppysissä – toisaalta omassa kappaleessani muovi on alkanut jo repsottaa laidoista. Sivuihin on käytetty uusiopaperia, mikä sopii hyvin sisältöön – onhan monet tarinoista julkaistu alun perin halpapaperisissa pulp lukemistoissa.