Mahlaa suonissaan
Päällys: Sami Saramäki. Sidottu.
Haukka on syntynyt maantiellä, kahden maailman välissä. Metsinkäisisäänsä hän ei muista ja hänen äitinsä, säätyläisnainen Kaiku, on kuollut. Äitinsä viimeisen toivomuksen johdosta Haukka pääsee ylhäisten poikien luostarikouluun, jossa hän orpona äpäränä joutuu säälimättömän pilkan kohteeksi.
Luostarikoulun muurien ulkopuolella Valtakunta on ajautumassa sotaan. Kulkurien keskuudessa kytee kapina Valtakuntaa hallitsevaa Velhoa vastaan. Tietämättään Haukka tempautuu mukaan seikkailuun, joka on ratkaiseva niin ihmisten kuin metsinkäisten kohtalon. Yhdessä maankiertäjäjoukon päällikön Kokon, noitatyttö Kaarneen, mykän Hallan, puolipeikko Kivipään ja monien muiden kanssa hän lähtee vaeltamaan Valtakunnan rajaseuduille yhdistääkseen metsinkäiset, peikot ja maahiset kapinaan Velhoa vastaan.
Mahlaa suonissaan on suomalaista fantasiakirjallisuutta parhaimmillaan. Hyvöseltä (s. 1981) on aikaisemmin ilmestynyt romaani Etsijä (1995).
Viivi Hyvönen
Viivi Hyvönen (s. 1981) on kotoisin Kuopiosta. Hyvönen on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta ja toimii psykiatrina Helsingissä.
Viivi Hyvösen kiinnostus kirjallisuuteen on kummunnut lapsuudesta. Kotona luettiin paljon, ja äiti luki lapsille antiikin taruja. Kun Hyvönen sai joululahjaksi Tarun sormusten herrasta, hän innostui ja keksi, että tarustoja voi luoda itsekin. Hän alkoi keksiä henkilöitä ja kirjoittaa niiden ympärille tarinoita. Hyvönen julkaisi esikoisteoksensa, nuorten fantasiakirjan Etsijä, vain 14-vuotiaana vuonna 1995. Hyvösen toinen fantasiaromaani Mahlaa suonissaan ilmestyi 1999. Vuonna 2008 Hyvönen julkaisi scifistisen noir-dekkarin Apina ja Uusikuu. Kirja oli Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana.
Muita teoksia kirjailijalta Viivi Hyvönen
Kirja-arvioita
Tiivistettynä: Hyvä kirja, kamala loppu. Niille jotka kestää kamalat loput.
Sanat "kaunis" ja "pakanallinen" tulevat ensimmäisenä mieleeni kun tätä kirjaa ajattelen. Pakanallisella tarkoitan ennen kaikkea maanläheistä ja elävää. Noituus ja metsänhenget ovat aina olleet osa suomalaista kulttuuria, vielä nykypäivänäkin. En ole suuri kotimaisen kirjallisuuden ystävä, mutta tätä pidän suorastaan kulttuuriteoksena. Fantasiakirjoja niin usein piinaava hyvä-vs-paha asetelma ei ole tässä kirjassa tärkeässä osassa, vaikka päällisin puolin siltä saattaisi näyttääkin. Enemmänkin tuntuu että kukaan hahmoista ei ole hyvä tai paha, vaan kaikki kamppailevat itselleen tärkeiden asioiden ja arvojen puolesta. Joidenkin arvot vain ovat epäitsekkäämpiä kuin toisten. Edes Velho ei ole mikään perinteinen pahuuden ruumiillistuma. En osaa verrata tätä mihinkään toiseen fantasiakirjaan. Mahlaa suonissaan on hyvin kaunis ja sanoisinko hyvällä tavalla epätyypillinen fantasiakertomus.