Berek Puolikäden paluu
Alkuteos ilmestynyt 1977. Suomentanut Pentti Isomursu. Kansikuva: Darrell K. Sweet. Sidottu, kansipaperi.
British Fantasy -palkinto 1979 (koko trilogia). World Fantasy -palkintoehdokas 1978 (koko trilogia), kolmas sija Locus-palkintoäänestyksessä 1978 (fantasiaromaanit, koko trilogia). Kaikkien aikojen 8. paras fantasiaromaani Locus-lehden äänestyksessä 1987 (koko trilogia).
Epäuskojaksi Thomas Covenant sanoi itseään, koska ei rohjennut uskoa siihen kummalliseen Toismaahan, johon havaitsi äkisti joutuneensa. Tämä Maa taikoineen ei voinut olla todellinen. Kuinka saattoivat Tietämysmestarit iskeä tulta puusta, joka ei kulunut palaessaan, kuinka he saattoivat muovata kiveä sormissaan, kuinka Vammaliete saattoi palauttaa tärveltyneet hermot?
Tämä Toismaa houkutteli, vietteli häntä. Täällä hän ei ollut enää se sairas, saastainen hylkiö, mikä hänestä oli tullut tavallisessa maailmassa ilman omaa syytään. Nyt häntä pidettiin Maan suurimman sankarin Berek Puolikäden uutena tulemisena. Hänellä oli aseenaan Valkean kullan mystinen mahti, joka yksin saattoi pelastaa Maan, sen ikivanhan viisauden ja kauneuden, mustalta tuholta. Näin oli, mutta Covenantilla ei ollut aavistustakaan, miten sen mahdin saisi heräämään!
Käyttäjät lukeneet myös
Stephen R. Donaldson
Stephen Reeder Donaldson syntyi vuonna 1947 Yhdysvalloissa. Hän eli neljästä kuusitoistavuotiaaksi Intiassa, jossa hänen lähetyssaarnaaja-isänsä toimi lääkärinä lepraa sairastavien parissa. Donaldson valmistui Ohion yliopistosta vuonna 1971 pääaineinaan englannin kieli ja kirjallisuus.
Donaldsonin ensimmäinen kirja oli vuonna 1977 ilmestynyt Berek Puolikäden paluu (Lord Foul's Bane). Alkuperäinen trilogia voitti British Fantasy Societyn ensimmäisen palkinnon ja Donaldson sai vuonna 1978 parhaalle uudelle sf-kirjailijalle myönnettävän John W. Campbell Awardin.
Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat
Tästä Stephen R. Donaldsonin vuonna 1977 julkaisemasta trilogiasta on tullut yksi fantasiakirjallisuuden klassikoista.
Päähenkilö Thomas Covenant on meidän maailmassamme asuva lepraa sairastava mies, joka joutuu selittämättömästi fantasiamaailmaan. Hänen kerrotaan olevan ainoa toivo taistelussa kaikkea uhkaavaa pahaa vastaan, mutta Covenant ei suostu uskomaan maailmaa todeksi ja kieltäytyy toimimasta sen hyväksi.
Thomas Covenant Epäuskojan aikakirjat sisältää tällä hetkellä 1 kirjan.
Kirja-arviot ja kommentit
Lord Foul's Bane, tai kuten suomennoksen nimi kuuluu, Berek Puolikäden paluu, on yksi suomalaisen fantasian suomennuksen historian kuuluisimpia fiaskoja. Luin kirjan ihan uteliaisuuttani, kun kaikki sitä haukkuivat ja solvasivat käännöstä. Kirjan alku tökkii ja koko kirjan ajan lukeminen töksähteli karseisiin suomennoksiin ja vinksahtaneisiin käännöksiin joista osa nauratti, osa raivostutti. Thomas Covenant oli ärsyttävä hahmo välistä, kun välistä ruikuttaa ja valittaa hermoille käyvästi. Ja nimi Maa oli häiritsevä, englanninkielinen nimi The Land kertoo enemmän nimen tarkoituksesta. Kirja on ihan hyvä ja luettavissa, jopa kiinnostava kun vain karsii kaikki suomennosvirheet ja mokat pois löytyy niiden alta aivan hyvä ja omaperäinen tarina. Tosin minua harmitti hieman että Lordi Falski jätettiin mystiseksi eikä hänen alkuperäänsä tai vaikuttimiaan kovinkaan paljon selitelty. Covenant oli sikäli mielenkiintoinen päähenkilö, että hänen erikoinen kykynsä on ailahteleva eikä hän kykene sitä hallitsemaan. Suosittelen kirjaa jokaiselle joka etsii erikoista lukukokemusta, sillä sitä kirja on. Lukijan täytyy vain ikään kuin suodattaa lukiessaan kaikki suomennoksen virheet, silloin hän löytää mainion tarinan. Arvosana. 8+.
Olen lukenut kirjan vain englanniksi, joten käytän tässä arvostelussa alkukielisiä termejä. Lord Foul's Bane avaa ensimmäisen Covenant-trilogian. Kirjan "sankari" joutuu nykypäivän Yhdysvalloista yllättäen The Land -nimiseen fantasiamaailmaan, mutta hän luulee näkevänsä vain unta ja kieltäytyy asettumasta hänelle tarjottuun pelastajan rooliin. Valkokultainen kihlasormus osoittaa miehen olevan kauan odotettu white gold wielder, jonka pitäisi ennustuksen mukaan puolustaa maata mahdillaan mustalta ruhtinaalta Lord Foulilta. Tai vaihtoehtoisesti johtaa The Land perikatoon. Fantasiamaailma saattaa vaikuttaa aluksi kliseiseltä, mutta kirjan erikoisuutena on lepraa sairastava, oikeassa maailmassa hyljeksitty itseinhonen päähenkilö Thomas Covenant. Hänen toimintansa on välillä hyvin kyseenalaista, mutta halveksunnan lisäksi lukija pystyy samaistumaan Covenantiin ja jopa ymmärtämään tämän tekoja. Teoksen keskiössä on Covenantin sisäinen kamppailu. Jos kaikki ei olekaan kuvitelmaa, niin miten The Landia uhkaavaan suureen pahuuteen pitäisi suhtautua? Kuinka "unesta" voi selvitä järkeään menettämättä, kun edessä on vielä paluu todelliseen maailmaan? Donaldson tunnetaan myös hienosta kielenkäytöstä: Lord Foul's Bane ei todellakaan ole helppolukuinen romaani. Tekstistä löytyy sanoja, joiden merkitystä englantia äidinkielenään puhuvatkaan eivät aina ymmärrä. The Landia kuvaillaan kirjassa kauniisti. Minusta Lord Foul's Bane on hyvä kirja, mutta kuitenkin sarjan heikoin osa. Päähenkilö on rasittavimmillaan, ja koska romaani on kerrottu kokonaan tämän näkökulmasta, ei itseinhoon tule taukoa. Juonessa ei myöskään ole samanlaisia järkyttäviä käänteitä kuin seuraavissa osissa. Annoin teokselle neljä tähteä - loput Covenant-kirjat ansaitsisivat täydet viisi. Chronicles of Thomas Covenant -sarja on fantasiasuosikkejani.

