Vereviä kertomuksia sisältää kahdeksan kertomusta, jotka on kirjoitettu 1830-1840 vuosikymmenien aikana. Tarinakokoelma alkaa kirjailijan Esipuheella, joka on jo itsessään novelli. Kahvipannu novellissa vanhat maalaukset heräävät henkiin tanssisalissa. Novellissa on kauhuun vivahtava hieno tunnelma. Se on eräänlainen Tuhkimo tarinan variaatio. Kumpi heistä on hyvin kerrottu novelli, jossa kertoja nimeltään Théophile rakastuu kaksosiin yhtä aikaa, erikseen kaksoset olivat vain puolikkaita. Käyttämällä omaa nimeänsä kertomuksessa tuo todellisuuden tuntua tarinaan. Kodin sielu on runollisen kaunis tarina kotisirkasta ja miten sirkan kuolema tai haavoittuminen tuo taloon epäonnen. Vastahakoinen kansalliskaartilainen novellin huumori ei oikein osunut oman huumorintajuni kanssa yksiin. Kaksi esittäjää, yksi rooli tarinassa ollaan teatterinäyttämöllä paholaisen roolissa. Öinen vierailu on futuristinen tarina nopeasta kulkupelistä, jolla lennetään ilmojen halki kypärä päässä. Lentäminen liitimien avulla oli kehitysasteella Gautierin elinaikana. Sivuja maalarin oppipojan lehtiöstä on hiukan humoristinen kertomus maalaustaiteesta. Liikalihavuudesta kirjallisuudessa Gautier arvostelee humoristisella otteella aikansa kuuluisien taiteilijoiden, kirjailijoiden ja runoilijoiden ulkonäköä, lihavuutta, mukaan lukien omaansa.
Pidin eniten kolmesta ensimmäisestä tarinasta. Lukeminen on vaivatonta, teksti soljuu kauniisti itsestään. Tarinat ovat hyvin kuvailevia ja luo tunteen, että itse olisi tarinassa mukana tarkkailijana. Tarinoista muodostuu visuaalinen kuva ja ne ovat runollisia. Loppupuolella tarinat eivät olleet niin tunnelmallisia ja muutamat humoreskit eivät itseäni kiinnostaneet.