Pantagruelin neljäs kirja

Alkuteos ilmestynyt osittaisena 1548 ja täydellisenä 1552. Suomentanut Ville Keynäs. Graafinen suunnittelu Mika Tuominen. Sidottu.

François Rabelais (1483 t. 1494–1553) oli lääkäri ja kirjailija, jonka teokset kahden jättiläisen, Gargantuan ja hänen poikansa Pantagruelin, vaiheista kuuluvat ranskalaisen kirjallisuuden suuriin klassikoihin. Rabelaisin teokset joutuivat ilmestyessään kiellettyjen kirjojen listalle, mutta kenties suojelijoidensa ja tunnustettujen lääkärintaitojensa ansiosta Rabelais välttyi vakavammilta seurauksilta. Suomeksi Rabelaisin tuotannosta voi lukea myös teokset Suuren Gargantuan hirmuinen elämä (suom. Erkki Ahti 1947), Pantagruel Dipsodien kuningas (suom. Erkki Salo 1989) sekä Pantagruelin kolmas kirja (suom. Ville Keynäs 2009).

1549 julkaistiin seuraavan osan (Quart Livre, Neljäs kirja) suppea versio Lyonissa. Siinä Pantagruel, Panurge ja heidän ystävänsä lähtevät etsimään neuvoa meren takaa, Jumalaisen Pullon oraakkelilta. Se ei vielä aiheuttanut tekijälleen hankaluuksia, mutta kun Neljännen kirjan täydellinen laitos ilmestyi 1552, se oli sokki Rabelaisin tukijoillekin. Parlamentti kielsi teologisen tiedekunnan vaatimuksesta teoksen myynnin ja levityksen ja Rabelais menetti asemansa lääkärinä.

”Rabelais tunnetaan ehkä parhaiten hävyttömyyksistään ja ylitsepursuavan elämäniloisista ruokaan, juomiseen, ulostamiseen ja seksiin liittyvistä jaksoistaan, jotka ovat synnyttäneet oman adjektiivinsakin, 'rabelaismainen'. – – Toisaalta Rabelaisia kunnioitetaan yhtenä renessanssin suurista humanisteista ja viime vuosikymmeninä Rabelaisia on luettu yhä enemmän filologina, sanoihin rakastuneena, kertomuksen muodon rikkovana kirjailijana, surrealismin, nonsensen tai jopa postmodernin romaanin edelläkävijänä. Rabelaisin teokset vastustavat harv naisen tehokkaasti yhtä tulkintaa. – –

Mihail Bahtin on analysoinut 'rabelaismaisuutta'. Hän ei yritä nähdä Rabelaisin arvoa humanismissa eikä yritä kääntää tämän kirjaa kristilliseksi tai ateistiseksi, vaan näkee hänen teostensa syvällisimmän merkityksen nimenomaan naurussa ja ruumiin palvonnassa. Ja jos nauru on Rabelaisin maailmankatsomuksen ydin, niin parasta naurua irtoaa tietenkin vyötärön alapuolelta, alueelta, joka on kuoleman ja elämän, ulostamisen ja suvunjatkamisen aluetta. Kaikki ihmisen aukot ovat keskeisessä asemassa Rabelaisin maailmankatsomuksessa: niiden kautta ihminen on yhteydessä luontoon ja kosmokseen.” – Professori Kuisma Korhonen