Tummanpunaista sadetta

Nidottu.

Hunnulle elämä ei ollut tarjonnut suurta tragiikkaa tai dramatiikkaa, vain kiusallisia pikkuharmeja, kuten housujen vetoketjun auki unohtamista, joutumista kahviloissa yskänkohtauksen saavien vanhusten viereen tai osumalla yleisötilaisuuksissa aina istumaan salin pitkäkaulaisimman kansalaisen takana.

Hän oli aina välttänyt suurten ratkaisujen tekemistä. Hän oli ajautunut elämäntilanteesta toiseen kuin ilmakupla suljetussa vesisäiliössä. Hän ei tarkalleen tiennyt miksi juuri hänet oli valittu sosiaalisektorille esikäsittelijän toimeen, ja miksi hänestä ilmiselvästi pidettiin ja hänelle tarjottiin ylenemismahdollisuuksia. Johtuiko se siitä, että hän oli usein valmis ylitöihin? Hän ei ollut varma, joten hän jäi varmuuden vuoksi tekemään ylimääräistä iltaisin pyydettäessä. Vai pidettiinkö hänestä siksi, että hän oli valmis milloin tahansa kuuntelemaan vanhempien virkamiesten tarinointia? Hän ei tiennyt, joten hän jäi tulilinjalle kun joku rykäisi ja tapaili verkkaisesti: ”… jaa, muistan yhden tapauksen 2010-luvulta, vai oliko se jo 2020-luvulla, noh, joka tapauksessa…” Vai oliko hänen lievästi vasemmalle vino hymynsä valloittava? Huntu ei voinut siitäkään olla varma, joten hän varmuuden vuoksi virnisteli suupielet kipeiksi ruoka- ja kahvitauoilla, lukuisissa kokouksissa ja perusteettomissa palavereissa. Kukapa ei haluaisi olla pidetty?