Pikku prinssi

Mietin tässä, että mikä on tehnyt kirjasta maailmankirjallisuuden klassikon. Luin kirjasta version, missä oli alussa ”miten tarina syntyi” osio ja siitä selvisi tarinan oma elämäkerrallisuus - kirjailija kertoo tarinan kautta tavallaan omaa elämäänsä. Onko sillä ollut merkitys siihen suosioon minkä kirja on saavuttanut vai onko tarina kiehtonut oikeasti lapsia niin paljon. Itse en tarinaa ole lukenut lapsena - tuskin olin koko kirjasta edes tietoinen silloin, joten lapsen näkökulmasta en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Sanotaan, että kirja on suunnattu yhtälailla aikuisille ja aikuismaisuutta tarinassa oli kieltämättä selvästi nähtävissä vertauskuvissa jopa niin paljon, että lapsien näkemys kirjasta poikennee aikuisten näkemyksestä.  Aikuisen minäni näkökulmasta kertomus ei hetkauttanut liiemmälti suuntaan eikä toiseen – tulipahan luettua.

Suurin osa varmaan tietää perustarinan: Pikku prinssi asuu asteroidilla B 612. Koti on hyvin pieni, mutta se ei prinssiä haittaa, sllä hän pystyy katsomaan auringon laskun uudelleen vain siirtämällä tuoliaan hiukan. Asteroidilla on kaksi polvenkoirkuista, toimivaa tulivuorta ja yksi sammunut. Prinssi nuohoaa ne kerran viikossa. Muutoinkin prinssin arki kuluu tavanomaisten askareiden parissa kuten baobab puiden taimia kitkien ja puhumalla hänen ainutlaatuiselle kukalleen.

Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siellä, missä hän on. (s. 74)

Tutustuessaan naapureihinsa prinssi paljastaa monia ihmisyyden ongelmakohtia: hän tapaa monia lapsuutensa kadottaneita, turhamaisia ihmisiä ja mm. juopon, liikemiehen (joka väittää omistavansa kaikki tähdet) sekä katulampun sytyttäjän, joka tahtoisi vain nukkua. Hahmot saavat miettimään, kuinka jokainen ihminen on kuin asteroidi: meillä on omat ratamme, ohitamme usein toisiamme edes huomaamattamme ja välillä törmäämme yhteen tuhoisinkin seurauksin. Satu, joka on säilynyt hyvinkin tuoreena ja ajattomana.

Tarinan kertoja on mies (kirjailija itse?), jonka lentokoneeseen tulee vika ja hänen täytyi laskeutua aavikolle. Prinssi löytää miehen ja pyytää tätä piirtämään lampaan, ja kun hän kysyy jotakin, ei hän ole tyytyväinen ennen kuin hänelle vastataan. Tässä vaiheessa prinssi on ollut Maassa jo vuoden. Minun tulkintani prinssistä oli, että hän oli miehen luoma illuusio, jolle puhumalla hän säilytti rauhallisuutensa ja järkensä korjatessaan konettaan ja yrittäesään säännöstellä juomavettä. Tai sitten hän oli vain tavallinen pikkupoika, hyvin vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna.

Tarinan loppu on hyvin surullinen. Parhaiten mieleeni jäivät hatunnäköinen, norsun niellyt boa ja hellyttävä kettu, jolle mies oli piirtänyt liian pitkät korvat. Suosittelen Pikku prinssiä lämpimästi kaikille, jotka ovat epäröineet tarttua tähän aikaisemmin - myös klassikkokammoisille. Kyllä tämä on asemansa ansainnut, kenties yksi suosikkiklasarini.