Väärätähden lupaus
Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.
»Sinun on luvattava, että olet klaanillesi uskollinen yli kaiken. Se, mitä haluat itsellesi, ei ole mitään verrattuna klaanisi tarpeisiin. Ei mitään.»
Jokiklaaniin on syntynyt kaksi tervettä pentua, Tammipentu ja Myrskypentu. Koko klaani on hyvillään, eritoten rohkeiden ja luonnostaan lahjakkaiden pentujen ylpeä emo.
Utelias Myrskypentu joutuu kuitenkin onnettomuuteen ja vammautuu pysyvästi. Pöyristynyt emo nimeää hänet uudelleen Vääräpennuksi ja hylkää hänet.
Vääräpentu kasvaa ja alkaa haaveilla klaanin päällikkyydestä. Pian hänen uniinsa ilmestyy salaperäinen kissa, joka vihjailee hänelle ennustuksista ja tuntemattomista kohtaloista. Unikissa lupaa, että Vääräpentu voi saada kaiken haluamansa, kunhan hän vannoo ikuista uskollisuutta Jokiklaanille.
Kukaan ei voisi kuvitellakaan, millaisia kauhuja ja tuhoa harkitsemattomasti lausuttu, harmittoman tuntuinen lupaus voi saada aikaan.
Ensimmäisissä Soturikissat-kirjoissa seikkailee Jokiklaanin päällikkö Väärätähti. Väärätähden lupaus on itsenäinen erikoisseikkailukirja, joka kertoo Väärätähden tarinan pennusta klaanin päälliköksi.
Erin Hunter
Erin Hunterin Soturikissat-sarjaa on myyty maailmalla yli 40 miljoonaa kappaletta. Salanimi Erin Hunterin taakse kätkeytyy seitsemän britti- ja yhden amerikkalaiskirjailijan tiimi: Victoria Holmes, Kate Cary, Cherith Baldry, Gillian Philip, Inbali Iserles, Tui T. Sutherland, Kasey Widhalm ja Rosie Best.
Soturikissat-erikoisseikkailut
Sarja sisältää 10 pääteosta ja yhteensä teoksia 10 kpl.
Pääsarja Soturikissat
Kirja-arvioita
Mahtava kirja!! Pidin erityisesti kaksijalkala-osiosta. Pajutuuli on yksi lempi soturikissa-hahmoistani, kuten nyt myös Väärätähti. Aiemmin tuntui, että Väärätähti oli aivan turha hahmo. Kun Hopeavirta kuoli ja Mutaturkki sanoi, että Väärätähti tulee surulliseksi, ajattelin, että mitä väliä. Tiesin kyllä, että Hopeavirta on Väärätähden pentu, mutta en ymmärtänyt miksi se piti erikseen mainita (siis se, että Väärätähti tulee surulliseksi) . Nyt ymmärrän. Mutaturkista muuten, se on varmaan maailman vanhin soturikissa-hahmo. Kun Väärätähti syntyi, Mutaturkki oli jo soturi. Sitten se rupesi parantajaksi. Kun Väärätähti sitten kuoli, niin ilmoitaa Mutaturkki hänen eläneen vanhaksi. Vanha parantaja palvelee vielä Leoparditähteäkin vielä pitkään. Tavallinen kissa elää vanhemmaksi kuin iäkäs yhdeksänhenkinen päällikkö???
Upea. Tästä kirjasta tuli kerta heitolla yksi suosikki soturikissoistani. Juoni yksi parhaista. Tämä kirja oli jotenkin erityisen koskettava. Aikaisemmin tuntui että soturikissat eivät voisi enää parantua ja että kirjoissa toistetaan samoja asioita eikä uusia ideoita tule. Mutta nyt kun pääsi seuraamaan tapahtumia toisen klaanin ja uuden kissan silmin sai lisää intoa lukea tulevatkin soturikissat. Suosittelen!