Käärmeiden kaupunki

Käärmeiden kaupunki on omaperäinen kirja, ja pidin aavikkomiljööstä. Kerrontaan ja kieleen tykästyin myös kovasti. Vaikka varsinkin alussa tarina etenee verkkaisesti, upea teksti tempaisee mukaansa. Rauhallinen tahti antaa myös aikaa tutustua kirjan maailmaan ja sen henkilöihin. Hahmot ovat ihanan inhimillisiä vikoineen, eivät tavallisia jaloja sankareita.

Kirjassa on monia kiinnostavia elementtejä, kuten taikakivi. Rashaz on paljon esillä, mutta jää kuitenkin hieman mystiseksi. Ihan kaikkea ei muutenkaan selitetä auki, vaan loppu jättää kysymyksiä.

Myönnän, että minulla on välillä ennakkoluuloja suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Joskus tulee ehkä ajateltua, että jokin kirja on hyvä suomalaiseksi. Mutta tämän kirjan kohdalla sanoisin, että kirja on hyvä ja piste.

Jos "aavikkofantasia" ja Soturikissojen viereen suomalaisessa kirjakaupassa hyllytys tarkoittavat orientalistista fantasiointia teini- ja keski-ikäisten välisistä seksisuhteista ja valkoisten poikien kurjasta orjuudesta ruskean tyranniluokan käsissä, tässäpä kirja juuri siihen tarpeeseen. Luin niin pitkälle kuin kykenin, ja olin oikeasti todella ilahtunut uudenlaisesta miljööstä, mutta ainoa saavutus jonka tämä etanatahtiin etenevä, poukkoileva järkäle sai aikaan, on se, että se vahvisti uskoani siihen, ettei suomalaisille fantasiakirjailijoille pitäisi antaa vapauksia käyttää inspiraationaan mitään kulttuuria Tallinnasta etelään tai Sipoosta itään.

Hahmoilla on hyvin vähän motivaatiota, ja sekin vähä jää lukijalle epäuskottavaksi. Kansikuvan hunnusta ja hyvin väljästi arabialaisittain inspiroituneesta nimistöstä huolimatta maailmanrakennuksen sävy on pohjimmiltaan melko islamofobinen ja valkoisen pelastajan syndroomaa henkivä.