Kadonnut laivasto #3 / 6
Urhoollinen
- Julkaistu
- 29.6.2018 (Jalava)
- Alkuperäinen nimi
- Courageous (2007) →
Kirjasta
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Matti Rosvall. Kannen kuva: IstockPhoto. Sidottu.
ALLIANSSIN LAIVASTO on pakomatkalla Syndikin alueen halki mukanaan avain vihollisen hypernettiin. Avain voi kääntää vuosisadan kestäneen tappiollisen sodan suunnan – mikäli laivasto selviää kotiin asti.
Taisteluissa kärsinyt laivasto on kuitenkin kiperämmässä tilanteessa kuin vielä kertaakaan aiemmin pakonsa aikana. Raaka-ainevarastot hupenevat, sotilaiden yhteishenki rakoilee ja loputon vihollisavaruus tuottaa yllätyksen toisensa jälkeen. Asiaa ei auta, että syndikot ovat alkaneet päästä jyvälle komentaja John Gearyn taktiikasta, ja hänen on yhä vaikeampi pysytellä yhden askeleen vihollista edellä.
Lisäksi alkaa käydä ilmeiseksi, että sodassa on kolmaskin osapuoli, jonka syndikot ovat pitäneet visusti salassa – ja tämä tuntematon voima saattaa olla uhka koko ihmiskunnalle.
