Kapteeni Kuolio ja Hervannan hiisi
Nidottu.
Hervanta, kuuluisa Tamperelainen kaupunginosa on rakennettu myyttiseen metsään, josta alkaa ilmaantua karvaisia jättiläisiä ihmisten ilmoille. Muualla maailmassa nämä otukset olisivat isojalkoja tai lumimiehiä, mutta Suomessa ei sellaisia ole koskaan tavattu – paitsi että on. Meillä niiden perinnenimi on hiisi.
Tampereen oma supersankari Kapteeni Kuolio joutuu hyvän ystävänsä Kapteeni Kökön kanssa sankarilliselle matkalle Hikivuorelle ja Hervantaan. Mukana on myös hiidenmetsästäjä, joka pukeutuu sangen huolestuttavalla tavalla.
Sarjakuva on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla ja perustuu tositapahtumiin.
Käyttäjät lukeneet myös
P. A. Manninen
Pekka A. Manninen (s. 1959) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä. Mannisen luomuksia ovat muun muassa Kapteeni Kuolio sekä Tähtivaeltaja-lehdessä vuodesta 1990 ilmestynyt Teräslilja. Tähtivaeltaja-lehdessä on ilmestynyt vuodesta 1993 Uniaika-sarjakuva, jossa Manninen kuvittaa lukijoiden unia. Manninen on väitellyt sarjakuvista tohtoriksi Tampereen yliopistossa. Hän on opettanut pitkään sarjakuvaa lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-elämäntyöpalkinnon Manninen sai vuonna 2024.
Lähteitä

