Kiven sisässä
Kansi: Karin Niemi. Sidottu, kansipaperi.
Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä huikeaan tarinankerrontaan tekee sarjasta upean lukuelämyksen.
”Mä arvasin, että sun mummolta pöllittiin jotain. Sitä mä en kyllä osannu arvata, että ne on pölliny sydämen sen rinnasta.”
Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.
Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.
Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Sini Helminen
Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Hän pukeutuu yksinomaan siniseen ja on saanut nimensä sinipiikojen mukaan.
Hän asuu Helsingissä ja viettää vapaa-aikansa fantasiamaailmoissa. Kirjallisuushulluuden lisäksi hän harrastaa musikaaliteatteria ja historiallisia tansseja.
Kirja-arvioita
Kiven sisässä on hyvä jatko-osa, mutta ei iske minuun samalla voimalla, kuin ensimmäinen osa. Pekko oli aika tympeä hahmo, en oikein pystynyt samaistumaan häneen, mutta ei hän varsinaisesti huonokaan hahmo ollut. Tietyt asiat kirjassa meni yli ymmärrykseni, kuten tuo sydänjuttu. Totta kai tajusin sen, mutta mielestäni se oli aika typerä.
Pidin kirjasta kyllä, se oli oikein viihdyttävä ja tässä osassa Tuulia oli jotenkin kivampi kuin edellisessä. Mutta olihan tämä aika paljonkin tylsempi ja juoneltaan huonompi kuin Kaarnan kätkössä. Pidän kuitenkin sarjasta ja haluan ehdottomasti lukea myös muutkin osat.
Hämmennyin aloittaessani tämän opuksen lukemisen, koska siinä ei tuntunut olevan niin minkäänlaisia juonellisia yhteyksiä ensimmäiseen osaan, kun taas kansikuvat ovat selvästi toisiinsa liittyviä. Jatkoin kuitenkin lukemista hieman varuillani ja lopulta huomasin yhden henkilön, josta olin lukenut aiemmassakin osassa. Tämän kirjan juoni kulki kuitenkin aivan omia polkujaan ja opin lisää suomalaisesta mytologiasta. Loppu oli toisaalta onnellinen, mutta toisaalta outo ja osin surullinenkin. En pitänyt tästä aivan niin paljon kuin ensimmäisestä osasta.