1984

Luin hiljattain tämän upean kirjan toistamiseen, ja on kyllä aidon mestariteoksen merkki miten se kestää kirjana aikaa ja on edelleen sanomaltaan enemmän kuin relevantti. Jokaisen kannattaisi Orwellin vahva kannanotto lukea, erityisesti se hyödyttäisi nykyajan ”hyviksi” ihmisiksi itsensä mieltäviä uuden ajan ”cancellaattoreita”. Niitä somesotureita, jotka näppäimistönsä koko mahdilla ovat mm. viemässä JK Rowlingin kirjoja roviolle koska angry mob on kuullut Totuuden hänestä virallisten hyvien ihmisten some-tileiltä. Niin tai sitten puhtaasti ajatuspoliisin hengessä vaatimassa, että vanhoja kirjoja sensuroidaan, koska niissä on käytettu turvallisen tilan rikkovia sanoja. 1984 on täällä.

George Owellin klassikkodystopian Vuonna 1984 päähenkilönä seurataan 39-vuotiasta Totuusministeriön virkamiestä Winston Smithiä. Vaikka hänen tehtävään onkin menneisyyden uudelleen kirjoittaminen niin, että se palvelee nykyhetkeä, hän ei silti usko sokeasti Engsosin periaatteita, palvo jumalan asemaan noussutta Isoaveljeä tai hyväksy että 2+2=5. Hän on poikkeama systeemissä ja tietää, että tulee jäämään kiinni ennemmin tai myöhemmin. Onhan ajatusrikos pahinta, mitä oseanialainen tehdä.

Kun lukee näin totalitaristisesta yhteiskunnasta, on pakko kysyä kehen voi luottaa. Puolueeseen ei nyt ainakaan, mutta onko Winstonkaan luotettava kertoja? Tietenkään hän ei tahallaan välitä väärää kuvaa, mutta yhteiskuntansa kasvattina ja sitä vastaan kapinoidessaankin, hän ei aina osaa ajatella millä tavoin asiat voisivat olla toisin. 

Minulle heräsikin siis monia vastaamattomia kysymyksiä, esimerkiksi onko Oseania oikeasti sodassa, kuka pommittaa prole-alueita rakettipommeilla, ystävä vai vihollinen ja miksi kaikesta on pulaa, eli tekeekö kukaan oikeasti yhtään paria uusia kenkiä?

Luin Orwellin Eläinten vallankumouksen ollessani lukiossa. Se teki nuoreen minuun suuren vaikutuksen. Odotin samaa lukukokemusta tältäkin teokselta. Ja vaikka teos kyllä herättelikin, en tavoittanut aivan yhtä voimakasta elämystä. Vuonna 1984 tekee lukijastaan salaliittoteoreetikon. Omaa yhteiskuntaansa katsoo aivan uudesta näkökulmasta, kun lukee kuinka teoksen protagonisti tajuaa missä määrin vallan haltijat ohjailevat ja muokkaavat todellisuutta. 

Vuonna 1984 on ehkä kaikkein synkin ja toivottomin dystopia, jonka olen lukenut. Teoksesta huomaa hyvin toisen maailmansodan vaikutuksen, ja kuinka kalliin hinnan ihmiskunta maksoi ja mitä olisi voinut tapahtua sen jälkeen. Sen edustama maailma on kuitenkin pelottavuudessaan ja uskottavuudessaan kiehtova ja Orwellin kielellinen lahjakkuus pilkahtelee odottamattomista paikoista. 

Se on ehdottomasti ansainnut klassikon asemansa, mutta nykyihmisenä koen, että siitä puuttuu se jokin, joka olisi tehnyt teoksesta timantin. Suosittelen silti tutustumaan teokseen, sen verran suuren kulttuurillisen jäljen se on tehnyt.

Vuosi on 1984. Viisi- ja kuusikymmenlukujen yhteiskunnalliset muutokset ovat takana ja ihmiset elävät tarkkaan säädellyssä yhteiskunnassa Isoveljen valvovan silmän alla. Ajatuspoliisit valvovat että kukaan ei pääse esittämään ainoatakaan soraääntä ja Puolueen arvostelijat katoavat jälkeäkään jättämättä. Historiaa muutetaan sitä mukaa kun Puolueen intressit muuttuvat eikä muunlaista totuutta ole olemassa kuin Puolueen haluama.

Tämä on lähtökohta George Orwellin 40-luvun lopulla kirjoittamaan poliittiseen trilleriin. Kirja seuraa Puolueen jäsenen Winston Smithin edesottamuksia hänen arvioidessaan ympäröivää maailmaa. Winston tuntuu kokevan elämänsä herätyksen hieman turhankin sopivasti aivan kirjan alkuvaiheissa, mutta se on tässä tapauksessa melkeinpä ainoa oikea tapa aloittaa.

Orwellin teksti on yllättävän mukaansatempaavaa siitä huolimatta, että kertaus tuntuu nytkin olevan opintojen äiti. Samoja asioita puidaan uudelleen ja uudelleen, ja niin olennaisista huomioista kun yleensä onkin kysymys, tuntuu toisto välillä pysäyttävän tiiviin lukukokemuksen: teksti muuttuu inhimilliseksi ”heikkouksineen”.

Orwell kirjoittaa perustekstiä. Hän ei käytä liian lennokkaita ilmauksia tai koukeroista kieltä eikä sorru turhaan yksinkertaistukseen. Teksti on juuri niin tavallista ja huomaamatonta kun sen hyvässä kirjassa pitääkin. Mitä vähemmän lukija muistaa itse sanoja, sitä paremmin hänelle välittyy viesti ja tunnelma. Ainoana ärsyttävänä piirteenä muutamat Orwellin vertaukset tuntuvat tökkivän pahasti ja vaikuttavat päälleliimatuilta kuin koristemakaronit pahvimukissa (<- huomaatteko mitä tarkoitan).

Itse sanoma: Se on kaikessa mahtavuudessaan, todenmukaisuudessaan ja pelottavuudessaan loistava. Orwell esittää sellaisia perusteluita isovelivaltion syntyyn että lukijakin ihmettelee miksi uhkakuva ei vielä ole toteutunut. Pitkät pätkät kirjassa on omistettu oligarkian eri harvainvallan syiden ja seurausten puimiselle ja välillä tuntuu että kirjan lukeminen pitäisi jopa kieltää, jottei kukaan saisi siitä lopullista kimmoketta uuden, pelottavan yhteiskuntajärjestyksen luomiseen.

Kaiken muun lisäksi kirja pureutuu loppua kohti ihmismielen perustavaa laatua oleviin kysymyksiin kuten todellisuuden määritelmään. Lukemisen jälkeen kirjasta jääkin kutkuttavan vainoharhainen kuva: mistään ei voi enää osaa olla varma.

Vuonna 1984 on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, kiinnosti politiikka tai ei, sillä se on loppujen lopuksi kirja yksilöistä. Winston Smithin taistelu vaistojensa kanssa on kiinnostavaa, sillä jo alussa hän myöntää ettei mahdollisuutta voittaa ole. Kaikki ovat jo kuolleita, toiset vain elävät vielä hetken.

SOTA ON RAUHAA
VAPAUS ON ORJUUTTA
TIETÄMÄTTÖMYYS ON VOIMAA