Yliaika

Kansi: Jussi Karjalainen. Sidottu, kansipaperi.

Miten eläisit, jos tietäisit kuolinpäiväsi?

Vuonna 2052 Suomi kukoistaa, ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille.

2020-luvun voimapoliitikko Annastiina Kankaanrinta on elänyt lähes täydellisen elämän ja valmistelee nyt exituksestaan tyylikästä mediatapahtumaa. Kukat ja lakanat on huolella valittu ja shampanja viilennetty, vain viimeiset sanat ovat valitsematta. Särö harmoniassa laukaisee lopulta paniikin. Mitä kaikkea muuta Annastiinalta on jäänyt tekemättä ja voisiko virheet vielä korjata?

Yliaika pohtii, mikä meitä ajaa ja mikä lopulta on valintojen paino. Olisiko mahdollista elää niin, ettei aika valuisi hukkaan?

Piia Leinon edellinen romaani, EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019 voittanut Taivas, sijoittui sekin 2050-luvun Helsinkiin, mutta hyvin erilaiseen tulevaisuuteen kuin Yliajan virtaviivaistetussa luksus-Suomessa. Molemmilla ajatusleikeillä on kuitenkin juurensa vahvasti nykyhetkessä. Tulevaisuus valitaan nyt, joka päivä uudestaan.

Kirjasta sanottua:

"Koronaviruksen aiheuttaman pandemian aikana kirja on erityisen kylmäävää luettavaa. Talouden syöksylasku ja ihmishengen itseisarvo asettuvat vastakkaisiin vaakakuppeihin." – Arla Kanerva, Helsingin Sanomat

"Yliaika lähestyy äärettömän vakavia aiheita myös kepeyden kautta. Romaanissa teknologia ei toimi täydellisesti eikä kone ole kaikkivoipa. Filmitähti Heath Ledgerin näköinen hologrammihahmo kasvaa yhdeksi keskeisistä henkilöistä." – Heli Peltoniemi, Turun Sanomat

"Yliaika tuntuu tänä keväänä ikävällä tavalla ajankohtaiselta, leimattiinhan koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti julkisessa keskustelussa aluksi vanhusten ja perussairaiden vaivaksi, jolta valtaväestön arveltiin säästyvän. Siitä ajattelusta on vain kivenheitto matkaa ihmiskuvaan, jossa ihmisarvo ei enää olekaan yksi jakamaton ja kaikille sama." – Ilkka Kuosmanen, Etelä-Suomen Sanomat

"Vaikka ei olisi sci-fin tai vaihtoehtohistorian ystävä, kannattaa tarttua Piia Leinon tavattoman vetävään romaaniin. Se kertoo 2050-luvun Suomesta, jossa yli 75-vuotiailta poistetaan kansalaisoikeudet ja heitä kannustetaan lopettamaan elämänsä. Pääosassa on Annastiina, kyseisen toimintamallin läpiajon ensivaiheen mahdollistanut poliitikko, oman kirjaimellisen deadlinensa kynnyksellä. Kun Annastiina kuoleman sijaan päättääkin paeta, alkaa hurja tapahtumien vyöry, jossa kaikki on absurdia mutta samalla tuntuu pelottavan uskottavalta. Kuten monesti käy spekulatiivisen fiktion kohdalla, tarina saa lukijan pohtimaan myös vallitsevia oloja ja niiden moraalia." – Annaleena Jalava, Gloria

"Yliajan aihe oli ajankohtainen jo kirjaa kirjoittaessa, mutta koronaviruksen mukanaan tuomat ongelmat tekevät siitä vielä riipaisevamman. Viruspotilaiden hoitoa pohdittaessa yhteiskunnassa on jouduttu tekemään linjanvetoja. Kuka hoidetaan, jos tehohoitopaikat ja hengityskoneet loppuvat? Kenen elämä on arvokkaampi kuin toisen?" – Päivi Puukka, Yle

"Leino maalaa kirjansa sivuille varmoin vedoin vavisuttavan kauheaa tulevaisuuskuvaa. Hän tekee sen kuitenkin niin kauniilla lauseilla, että useammankin haluaa kirjoittaa ylös myöhempää tarkastelua varten. Tarina ei jätä lukijaansa rauhaan, vaan pakottaa pohtimaan niitä elämän suurimpia kysymyksiä." – Laura Kuivalahti, Maaseudun Tulevaisuus

"Miten poliitikko, kuoleman kuningatar Annastiina Kankaanrinta päätyy metsämummoksi Heath Ledger rinnallaan? Tarkkanäköinen ja hurmaavan ironinen yhteiskunnallinen kuvaus lähitulevaisuudesta." – Keski-Uusimaa

"Näppärästi kehitelty tulevaisuusnäky nostaa punnittavaksi ihmisarvon ja talouden kinkkisen suhteen ja tökkii samalla monia falskeja ajatusmallejamme." – Sirpa Numminen, Viva