Kalvot
Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Rauno Sainio. Kansi: Satu Enstedt. Sidottu.
Tunnelmallista sateenkaariscifiä, muun muassa Ishiguron lukijoille
Vuonna 2100 ihmiskunta on paennut otsonikatoa ja ilmastokriisiä merenpohjaan. Uutta maailmaa suojakalvojen alla hallitsevat mediajätit, ja raskaat työt on sälytetty androideille.
30-vuotias palkittu ihonhoitospesialisti Momo ei tunne sopivansa maailmaan ympärillään, vaan pysyttelee omissa oloissaan. Häntä kalvaa etääntyminen äidistä, joka katosi hänen elämästään, kun Momo joutui pikkutyttönä vaikeaan leikkaukseen.
Äidin yllättävä yhteydenotto 20 vuoden jälkeen panee Momon hiljalleen kyseenalaistamaan sukupuolensa, muistinsa, koko todellisuutensa rajat.
Kalvot on kaunis ja hämmentävä, pikkuhiljaa auki punoutuva mysteeri, jota on verrattu esimerkiksi Kazuo Ishiguron teoksiin.
Chi Ta-wei on taiwanilainen kirjailija, kääntäjä, kriitikko ja kirjallisuuden professori. Hän kirjoitti Kalvot haaveillessaan 1990-luvun Taipeissa queer-ystävällisemmästä maailmasta; ilmestyessään vuonna 1996 kirja oli ensimmäisiä kiinankielisiä sateenkaarikirjoja. Aikaansa edellä ollutta teosta on alettu kääntää länsimaissa vasta viime vuosina. Kirjan on suomentanut kiinasta Rauno Sainio.
Käännetty englanniksi The Membranes
Chi Ta-wei
Chi Ta-wei on taiwanilainen kirjailija, kääntäjä, kriitikko ja kirjallisuuden professori.