Alkuteos ilmestynyt 2022. Suomentanut Viia Viitanen. Kannen suunnittelija: Nina Leino. Sidottu, kansipaperi.

Tämän jälkeen et enää uskalla astua huvipuistoon.

Hengästyttävä, selkäpiitä karmiva trilleri, josta nauttii jokainen vuoristoradan vauhdissa kirkunut tai pelleä pelästynyt ihminen.

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: piiloudu puistoon, älä tule löydetyksi. Mack kilpailee kolmentoista muun nuoren aikuisen kanssa isosta rahapalkinnosta hylätyssä, labyrinttimaisessa huvipuistossa. Rankoista oloista tullut Mack tietää, miten muututaan näkymättömäksi. Hän uskoo voittoonsa. Siihen asti kun käy ilmi, että puistossa ei piilottelekaan tosi-tv-kameroita, vaan jotain paljon, paljon vaarallisempaa.

Kiersten White on kirjoittanut aiemmin New York Timesin bestsellerlistalle päässeitä nuortenkirjoja ja voittanut Bram Stoker Awardin. Kaikki pois piilosta on hänen ensimmäinen romaaninsa aikuisille.

”Lumoava, energinen trilleri. White tasapainottelee taidokkaasti kuvatessaan yksittäisten hahmojen kauheita kokemuksia, kireää ryhmädynamiikkaa ja puiston historiaa. Tuloksena on polveileva kertomus, jonka taustalla kauhuntunne kasvaa. Tämä riemastuttava retki osoittaa, että White on millenniaalikauhun mestari.” – Publishers Weekly

“Unohtumaton, hätkähdyttävä, säälimätön ja yllättäen myös sydäntäsärkevä. Kaikki pois piilosta vetää lukijansa vääjäämättä okapensaiden ja ruosteen läpi sinne missä hirviöt ovat erittäin tuttuja ja mittaamattoman kammottavia.” – Delilah S. Dawson, kirjailija

Julkaistu
25.10.2022 (WSOY)
Englanniksi
Hide (2022) →
Suomentanut
Viia Viitanen

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
92
83
75
63
51
42
32
20
11
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

1/10

Kiersten Whiten "Kaikki pois piilosta" (WSOY, 2022) -romaanissa neljätoista parikymppistä amerikkalaisnuorta ottaa osaa erikoislaatuiseen kilpailuun, jossa on tarkoituksena piilotella hylätyssä huvipuistossa viikon ajan. Joka päivä putoaa kaksi kilpailijaa pois. Voittajalle on luvassa tuntuva rahapalkinto, jollaista kieltämättä useampi maailman murjomista ja vähän epätoivoisista kilpailijoista tarvitsisi. Pian kuitenkin käy ilmi, ettei kyseessä ole mikä tahansa kilpailu. Vaikuttaisi siltä, ettei kilpailijoita oikeastaan etsitä, vaan pikemminkin saalistetaan...

Miten tämä olikin niin jumalattoman huono? Lupaava alkuasetelma ja Minotauros-myytin hyödyntäminen ei paljon ilahduta, kun lukija yrittää raahautua eteenpäin kömpelön kerronnan, yhdentekevien henkilöhahmojen ja kädenlämpöisen yhteiskuntakritiikin suossa.

Loppuun pari osuvaa sitaattia itse romaanista:

Jos hän olisi joku muu, hän voisi epäilemättä kehitellä kaikesta täällä kokemastaan tarinan, mutta hän ei halua liittyä niiden halpahintaisten genrekirjailijoiden joukkoon, suoltaa kirjallista roskaa typerille massoille. (s. 124)

Kauhun ei pitäisi olla tylsää, sen ei pitäisi tarkoittaa loputtomia tyhjiä tunteja, joiden läpi on pakko raahautua. (s. 219).

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja