Lasilinna
Lasilinna: merkillisiä kertomuksia. Sidottu, kansipaperi.
Sisältää tarinat:
- Lasilinna
- Mies joka halusi nähdä koko maailman
- Kulkusenkivien kerääjä
- Linnut
- Mitä kaikkea voi sattua metsässä lumiseen aikaan, kun toisinaan pyryää, toisinaan taivas on sees
- Kun kissa tahtoi leijonaksi
- Onnen suosikki
- Sammakko. Tarina alakoulun aapisesta 1
- Kuinka Mona Lisa maalataan
- Legenda valosta
- Piparkakkutalo. Tarina alakoulun aapisesta 2
- Rouva Murhe
- Pegasusten lajista
Kaarina Helakisa
Kaarina Helakisa (1946—1998) oli Suomen tuotteliaimpia ja arvostetuimpia lastenkirjailijoita. Helakisa oli syntyjään helsinkiläinen mutta kävi koulunsa Heinolassa. Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa hän työskenteli Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjastossa ja Apu-lehden toimittajana, ennen kuin siirtyi vapaaksi kirjailijaksi.
Helakisa aloitti uransa nonsense-saduilla, joiden lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu runoja, kertomuksia, novelleja, lasten tietokirjoja sekä näytelmiä ja kuunnelmia. Hänen lauluiksi sävelletyistä lastenrunoistaan tunnetuimpiin kuuluvat ikivihreät Lounatuulen laulu ja Magdaleena.

