Nämä kaksi kirjaa ovat myös erillisinä viihdyttävää luettavaa. Erityisesti pidin ykkös osasta. Kitiaran hahmo on aina kiehtonut kauneudellaan ja hurjuudellaan. Velho Palin on hahmollaan lähinnä ylittänyt ärsytyskynnykseni kurjuudessaan. En tiedä pidinkö toisesta osasta yksinään, mutta fantasia on luettavaa.
Alkuteos ilmestynyt 1995. Runot: Michael Williams. Suomentanut Mika Renvall. Kuvat: Larry Elmore. 2. painos 2004. Sidottu ja nidottu laitos.
Peitsen sota on ohi. Vuodenajat vaihtuvat. Maailman heiluri liikahtaa. On kesän aika, kuuman polttavan kesän jonka kaltaista Krynnissä ei ole ennen koettu. Hyvän ja pahan tasapaino järkkyy.
Heiluri siirtyy valoon. Raskaan tappion kärsinyt nuori velho Palin Majere etsii tietä syvyyteen löytääkseen kadonneen enonsa, huonomaineisen arkkivelho Raistlinin.
Heiluri liikahtaa toiseen suuntaan, pimeyteen. Pimeyden kuningatar on löytänyt uusia liittolaisia. Uskollisia seuraajia jotka uhmaavat kuolemaakin hänen vuokseen.
Heilurin liikerata pysähtyy paikalleen. Pimeällä saarella mystiset Irdat saavat haltuunsa vanhan taikaesineen käyttääkseen sitä oman turvallisuuden takaamiseen. Usha, Irdojen lapsi, saapuu Palanthasiin väittäen olevansa Raistlinin tytär. Kesästä tulee julma, kenties Ansalonin viimeinen.
Loimuavat liekit tuhoavat kuivan maan. Kaaos, jumalten isä on palannut.
Lukijoiden keskustelut
Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.
Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.
Aloita keskusteluKirjasarja
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
1 arvioMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
